Yhdysvaltain presidentinvaalit näyttävät kääntyneen demokraattien ehdokkaan Joe Bidenin voitoksi. Tappion karvas kalkki maistuu huonosti republikaaniehdokas Donald Trumpille, joka on uhannut viedä vaalituloksen oikeuden arvioitavaksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi vaalien jälkipyykkiä:

– Demokratiaa vaalitaan parhaiten sillä, että ei kyseenalaisteta vaalituloksia, miellyttivät ne tai eivät. Kansa ei aina äänestä "älykkäästi", mutta demokratiassa hallituksen legitimiteetti kumpuaa enemmistön tahdosta, sanoo Halla-aho.

Vaalitulos on täpärä ja niin se oli myös neljä vuotta sitten

Yhdysvalloissa presidentinvaalit ovat yleensäkin tiukat. Vuonna 2016 demokraattien ehdokas Hillary Clinton sai niukan enemmistön äänistä, mutta vaalijärjestelmässä valitsijamiesten enemmistön sai republikaanien Donald Trump.

– Viime vuosina poliittinen tribalismi – eli puolueuskollisuus – on entisestään vahvistunut. Liikkuvia äänestäjiä on vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä, analysoi Halla-aho.

Osansa analyysista saa myös media.

– Se, että Trump menestyi toimittajien odotuksia paremmin, ei ollut itselleni yllätys. Mediaa vaivaa voimakas asenteellisuus ja suorastaan atavistinen viha Trumpia kohtaan, ja tämä on omiaan hämärtämään tilanteen analysointia.

Islamistinen väkivalta ja äärioikeiston väkivalta on yhtä tuomittavaa

Ranskassa ja Itävallassa viime viikkoina tapahtuneet jihadismista kumpuavat terroriteot Halla-aho yhdistää maahanmuuttoon.

– Islamilaisen terrorismin juurisyy ja perusongelma on se takapajuinen, väkivaltainen ja länttä vihaava ajattelumaailma, joka on hallitsemattoman maahanmuuton myötä pesiytynyt Eurooppaan. Tekijät ovat usein "yksinäisiä susia", jotka ovat inspiroituneet sosiaalisessa mediassa tai moskeijoissa kylvettävästä vihapuheesta. Tällaisia tekoja on hyvin vaikea estää ennalta, sanoo Halla-aho.

Myös äärioikeistolaisen ideologian innoittamia väkivallantekoja on nähty viimeisten parin vuoden aikana ainakin Saksassa, Ranskassa, Britanniassa ja Norjassa. Lisäksi jotkut iskuhankkeet ovat paljastuneet ennen kuin en on ehditty toteuttaa.

Tapaukset ovat pääosin vuodelta 2019. Tiedot ovat Suojelupoliisista. Supon mukaan äärioikeiston uhka on Suomessakin kasvanut ja mahdolliset tekijät yksittäisiä toimijoita. Halla-aho tuomitsee väkivallan.

– Mitä äärioikeiston väkivaltaan tulee, se on tietysti toimintana yhtä tuomittavaa, mutta en näe sitä saman mittaluokan rakenteellisena uhkana kuin islamismia.

Lue myös:

Eurooppa-kirje: Wienin terrori-isku jätti pöytiin puolikkaat tuopit ja ihmisille uudenlaisen pelon

Yle seuraa ääntenlaskua livenä – Katso täältä, miten viimeiset ratkaisevat äänet kertyvät Trumpille ja Bidenille

Äärioikeiston iskut kiihtyneet viime vuosina Euroopassa – asiantuntija kertoo taustalla vaikuttavasta ”tuhoisasta cocktailista”