Ammattioppilaitos Tredun Sammonkadun toimipisteessä on todettu koronatartuntoja. Yhteensä tartuntoja on todettu kaksi, Tredu vahvistaa Ylelle.
Sammonkadun toimipisteessä altistuneita on opiskelijoissa noin 20 ja henkilöstöstä 5, kaikki on asetettu karanteeniin.
Toisessa tapauksessa altistuminen on tapahtunut maanantaina 2.11. ja toisessa tapauksessa opiskelija ei ole ollut ryhmämuotoisessa opetuksessa.
Sammonkadun toimipisteeseen astuu voimaan kahden viikon ajaksi Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän linjauksen mukaisesti maskinkäyttösuositus oppilaitoksen tiloissa oleskellessa. Tredu kustantaa opiskelijoille hankittavat maskit, henkilöstölle on hankittu kangasmaskeja käyttöönsä.
Iltapäivällä kerrottiin, että myös Tredun Ylöjärven Pallotien toimipisteessä on ilmennyt koronatapaus. Altistuneita kartoitetaan.
Tämän viikon alussa Tredussa määrättiin 20 opiskelijaa ja ohjaajaa karanteeniin Tredun Santalahdentien opiskelijaryhmässä koronavirukselle altistumisen vuoksi.
Juttua päivitetty kello 17.51 Pallotien tiedoilla.