Venäläisen hiihtojoukkueen jäsenellä on todettu koronavirustartunta Muonion Oloksella. Testi osoitti positiivista viime lauantaina. Sairastunut määrättiin eristyksiin ja loput 12 joukkueen ihmistä asetettiin karanteeniin.
– Positiivisen testituloksen antanut henkilö on todennäköisesti sairastanut koronaviruksen joskus aiemmin. Seurasimme koko porukkaa pikatesteillä, eikä muilta ole löytynyt vasta-aineita, johtava lääkäri Teemu Taulavuori Muoniosta sanoo.
Taulavuori kertoo arvioineensa koko porukan terveydentilan viimeksi tiistaina ja he vaikuttivat hänen mukaansa terveiltä. Lääkäri ei kerro, onko virusta kantanut hiihtäjä vai kuuluuko hän huoltojoukkoihin. Venäläisjoukkueen eristys ja karanteenit loppuvat ensi viikolla.
Taulavuori sanoo, että venäläisten Muoniossa vierailu on suunniteltu tarkasti, jotta korona ei leviäisi.
– He ovat erillään muista ja esimerkiksi ruokailevat eri tiloissa eri aikaan kuin muut.
Pikatestaaminen alkoi Muoniossa
Myöhemmin marraskuussa Olokselle on tulossa myös muiden maiden hiihtojoukkueita ja järjestelyissä noudatetaan samanlaisia terveysturvallisuussuunnitelmia.
– Koronan kanssa on pakko oppia elämään. Pikatestejä on aloitettu Muoniossa tällä viikolla. Kun kaikki oireilevat hakeutuvat testiin, pysymme kärryillä tilanteesta, Taulavuori lisää.
Toistaiseksi kenelläkään muoniolaisella ei ole todettu koronatartuntaa.
Muonion ja Enontekiön alueen perusterveydenhuollosta vastaa Lapin sairaanhoitopiiri.