Turun ammatti-instituutti siirtyy kahdeksi viikoksi etäopetukseen. Lähiopetus keskeytetään ensi maanantaina. Etäopetukseen siirtyy 4 500 opiskelijaa.
Tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus pyritään järjestämään lähiopetuksena hygienia- ja turvallisuusohjeet huomioiden.
Turun ammatti-instituutti on saanut lokakuussa valtiolta 1,3 miljoonaa euroa koronakevään oppimistuloksiin vaikuttaneiden puutteiden korjaamiseen. Rahoitusta voi käyttää vielä ensi vuoden puolella.
Turun seudulla useissa kouluissa on viime aikoina tapahtunut korona-altistumisia.
Etäopetukseen on Turussa siirtynyt tähän mennessä myös viisi perusopetuksen koulua: Aunelan, Nummenpakan, Rieskalähteen ja Varissuon koulut sekä Turun yliopiston hallinnoima Turun Normaalikoulu.
Varsinais-Suomen alueellinen koronaryhmä antoi eilen suosituksen toisen asteen ammatillisten oppilaitosten siirtymistä etäopetukseen.
Salossa jatketaan lähiopetuksessa
Osittain etäopetuksessä oleva Salon ammattillinen oppilaitos ei aio siirtyä kokonaan etäopetukseen, kertoo Salon seudun koulutuskuntayhtymän johtaja Olli-Pekka Juhantila.
Oppilaitoksessa on ollut yksi koronatartunta viikko sitten. Tartuntaketju saatiin jäljitettyä ja altistuneet asetettua karanteeniin.
Juhantila kertoi olleensa tiistaina yhteydessä muihin maakunnan ammatillista koulutusta järjestäviin tahoihin, joilla on sama tilanne kuin Salossa. Tartuntoja on ollut korkeintaan yksi tapaus oppilaitosta kohden.
– Joissakin oppilaitoksessa tartuntoja ei ole ollut yhtään. Turun ulkopuolella tilanne ei näyttäydy isona asiana.
Salon seudun koulutuskuntayhtymässä otetaan alueellisen koronatyöryhmän suosituksen jälkeen käyttöön maskipakko. Koulutuskuntayhtymä kustantaa maskit tai visiirit opiskelijoille ja työntekijöille.
WinNova siirtyy hybridimalliin
Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa toimiva Länsirannikon Koulutus Oy WinNova siirtyy opetuksessa hybridimallin. Kyse on läsnä- ja etäopiskelun vuorottelusta ensi maanantaista alkaen.
Laitilassa, Raisiossa ja Uudessakaupungissa liikkeelle lähdetään kuitenkin kahden viikon etäopetusjaksolla Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmän suosituksen mukaisesti. Kyse on teoriaopetuksesta. Harjoittelut tapahtuvat työpaikoilla annettujen ohjeiden mukaisesti.
Rehtori Juha Vasama kertoo tiedotteessa, että opinahjo on säästynyt varsin hyvin koronavirukselta. Uuden toimintamallin avulla pyritään jatkossakin toimimaan ennaltaehkäisevästi.
WinNova järjestää toisen asteen ammatillista perus-, lisä- ja täydennyskoulutusta, oppisopimuskoulutusta sekä muuta ammatillista koulutusta. Kokopäivätoimisia opiskelijoita on noin 6 000.
Novida siirtää teoriaopetuksen etäopetukseen
Novidan ammattiopiston teoriaopetus siirtyy etäopetukseen Loimaalla, Liedossa ja Uudessakaupungissa, tiedottaa Novida verkkosivuillaan.
Työpaikoilla toteutettavat koulutus- ja oppisopimukset hoidetaan suunnitelmien mukaan.
Opiskelijoille suositellaan edelleen maskien käyttöä. Mikäli turvavälejä ei jossain tilanteessa ole mahdollista noudattaa, eikä opiskelijoilla ole omaa maskia, saavat he oppilaitoksesta maskin.
Tämä koskee lähinnä kuljetuksia koulun ulkopuolisille omille työmaille, liikenneopetusta ja esimerkiksi sote-puolen käytännönharjoitteita.
Lisää aiheesta:
Varsinais-Suomen toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin etäopetussuositus
Kokkiopiskelijat tuoreistavat koronakevään ruostuttamia taitojaan – opettaja: "Jopa veitsenkäsittelyssä on puutteita, sitä treenataan"