Kouvolan kaupunki voi saada miljoonien eurojen alijäämänsä katettua jo tänä vuonna.
Kaupunginjohtaja Marita Toikan vuoden 2021 talousarvioesityksen mukaan alijäämä oli tarkoitus kattaa viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä.
Esityksen laatimisen jälkeen vuoden 2020 talousennusteet ovat kuitenkin kohentuneet. Nyt näyttää siltä, että alijäämä saadaan katettua jo tänä vuonna. Kouvolan vuoden 2020 tulos voisi tuoreen arvion mukaan olla noin 18 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Ennusteen kohenemisen taustalla ovat valtion koronatuet. Talousjohtaja Hellevi Kunnas kertoo, että Kouvola on tänä vuonna saamassa noin 20 miljoonaa euroa tavallista enemmän valtionosuuksia. Lisäksi verotuloennusteet ovat kohentuneet kevääseen nähden.
Tilapäistä helpotusta
Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kaupunginjohtajan ensi vuoden talousarvioesitystä maanantaina ja tiistaina, ja aiheesta pidettiin valtuutetuille info tiistaina alkuillasta.
Kaupunginjohtaja Marita Toikka muistutti katsauksessaan, että vaikka koronatuet helpottavat Kouvolan taloustilannetta, ne eivät korjaa kaupungin taloutta pitkällä aikavälillä.
Kouvolan viime vuoden tulos oli 27,7 miljoonaa euroa miinuksella. Tämän jälkeen katettavaa alijäämää jäi taseeseen noin 13,6 miljoonaa euroa. Kuntalain mukaan alijäämä tulee kattaa neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta eli vuoteen 2024 mennessä.
Lue myös: Kouvola yrittää päästä eroon miljoonien eurojen tappioista ensi vuoden loppuun mennessä – ryhtyy kitkemään työttömyyttä