Orimattilan kaupunki ei järjestä marraskuun aikana yli 50:n hengen yleisötilaisuuksia. Kaupunki aikoo järjestää joulukadun avajaiset tänä vuonna virtuaalisesti.

Orimattila toivoo myös, että yksityiset ihmiset harkitsisivat tarkkaan, kannattaako järjestää yli 50:n ihmisen tilaisuuksia.

Linjauksella kaupunki haluaa ehkäistä koronatartuntojen lisääntymistä.

Päätös perustuu Orimattilan kaupungin valmiusjohtoryhmän ratkaisuun, valtioneuvoston suosituksiin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston tekemään yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevaan päätökseen.