Kouvolassa on tapahtunut muutaman päivän sisällä useita joukkoaltistumisia koronatartunnoille. Viimeisin tapaus varmistui tänään, kun Mielakan päiväkodissa todettiin koronavirustartunta henkilökunnan jäsenellä.
Työntekijä on toiminut seurakuntakodin tiloissa niin sanotussa Lila-salongissa, jota päiväkoti käyttää toiminnassaan.
Kyseisissä tiloissa oleskelleet päiväkodin työntekijät ja hoidossa olleet lapset asetetaan karanteeniin. Heitä on yhteensä enintään 26.
Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsoten mukaan koko päiväkotia ei ole tarpeen laittaa karanteeniin, vaan ainoastaan heidät, jotka ovat olleet suorassa kontaktissa ja samoissa tiloissa sairastuneen kanssa.
Kymsote ottaa jokaiseen altistuneeseen yhteyttä henkilökohtaisesti. Karanteeni kestää ensi viikon maanantaihin asti.
Lila-salonki on pois käytöstä 9. marraskuuta asti. Tiloissa tehdään tehosiivous.
Useita altistumisketjuja
Kouvolassa on määrätty karanteeniin tällä hetkellä noin kaksisataa henkilöä.
Eilen maanantaina koronatartunnalle altistui Kouvolan yhteislyseossa yhteensä 72 opiskelijaa ja seitsemän opettajaa. Koronatartunnalle oli altistunut myös kymmenen oppilasta ja kaksi henkilökunnan jäsentä Urheilupuiston koulussa.
Altistuneet on asetettu kymmenen päivän mittaiseen karanteeniin ja heillä koulunkäynti jatkuu tällä viikolla etäopiskeluna.
Viikonloppuna kaupunki tiedotti kahdesta koronatartunnasta Valkealan lukiossa ja Korian koulussa.
Toinen tartunnoista oli todettu Valkealan lukion työntekijällä. Hän oli ollut tekemisissä 57 opiskelijan kanssa. Kaikki lukion 73 opiskelijaa siirrettiin etäopetukseen tämän viikon ajaksi.
Korian koulussa asetettiin altistumisen vuoksi yksi kokonainen luokka ja muutamia luokan ulkopuolisia oppilaita ja koulun henkilökunnan jäseniä karanteeniin. Se kestää perjantaihin saakka.