Lapissa on todettu uusia koronavirustartuntoja. Sodankylässä niitä on viisi, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä neljä, Kittilässä yksi ja Kolarissa yksi.
– Ainakin osa Sodankylän tartunnoista liittyy jääkiekkoharrastukseen. Kaikkien tartuntojen alkuperää ei ole vielä selvitetty, Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas sanoo.
Sodankylässä tartuntoja on todettu tähän mennessä 14 ja viruksella altistuneita on noin 400. Paikkakunnalla on tapahtunut useita joukkoaltistumisia runsaan viikon aikana. Altistumisia on tapahtunut ainakin Tähtikunnan koululla, Sodankylän jäähallin vapaavuoroilla, Pahtavaaran ja Kevitsan kaivoksilla ja Jääkäriprikaatissa. Viimeisin joukkoaltistuminen on tapahtunut keskustaajaman esikouluryhmässä, jonka opettajat ja oppilaat on asetettu karanteeniin.
Koronatilanteen nopean muuttumisen vuoksi Sodankylässä tehostetaan lasten koronatestausta. Kaikki lapset, myös alle 7-vuotiaat, tulee viedä koronatestiin, jos heille tulee lieviäkin hengitystie- tai vatsaoireita, kerrotaan kunnan tiedotteessa.
– Länsi-Pohjan tartunnat on todettu karanteenissa olevilta ihmisiltä, sanoo johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.
Sodankylässä uusia tartuntoja varmistui viime viikolla kaikkiaan kymmenen. Rovaniemellä tartuntoja kirjattiin viime viikon aikana yhteensä 24. Länsi-Pohjassa luku oli 27.
Vaikka Rovaniemellä ei ole viikonlopun jälkeen vielä todettu uusia tartuntoja, Broas ei usko, että epidemiaa olisi saatu kaupungissa vielä hallintaan.
–Rovaniemen viime aikojen tartunnoista vain kuusi on sellaisia, joiden lähdettä ei ole saatu selville, hän lisää.
Rovaniemellä tautitilanne on kiihtymisvaiheessa, Länsi-Pohjassa ollaan kiihtymisvaiheen kynnyksellä.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.