Rovaniemen kaupunki palaa käytäntöön, jonka mukaan kaikki lapset, myös alle 7-vuotiaat, tulee viedä koronatestiin, jos heille tulee hengitystie- tai vatsaoireita. Varhaiskasvatukseen voi jälleen palata, kun koronatesti on negatiivinen ja oireet ovat lievittymässä.
– Koska olemme siirtyneet epidemian osalta kiihtymisvaiheeseen, on myös pienet lapset syytä viedä herkemmin testiin, kertoo kaupungin hallintoylilääkäri Paula Reponen tiedotteessa.
Lasten näytteet otetaan Pienteollisuustalolla
Lapsiperheiden koronanäytteenotto on keskitetty Pienteollisuustalolle, eli Piekkarille. Koronatestiin pääsee varaamalla ajan terveysasemien sähköisen ajanvarauspalvelun kautta. Jokaiselle perheenjäsenelle tulee varata oma näytteenottoaika.
Mikäli sähköisessä ajanvarauksessa ei ole tarjolla vapaita aikoja, voi ajan varata tai hakeutua ilman ajanvarausta suoraan Mehiläiseltä tai Terveystalolta. Näytteenotto on kuntalaisille ilmainen ja lähetettä ei tarvitse.
Alle 10-vuotiaiden osalta huoltajat näkevät lasten tulokset OmaKanta-palvelun kautta. 10-17-vuotiaiden osalta vastauksen voi kysyä kouluterveydenhoitajalta tai katsoa OmaKanta-palvelusta nuoren omilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Positiivisen näytteen antaneeseen henkilöön tai huoltajaan ollaan aina yhteydessä terveydenhuollosta.
Jos perheenjäsenellä on korona, myös perhe määrätään karanteeniin
Jos lapsen vanhempi on kodin ulkopuolisen altistumisen vuoksi karanteenissa, voivat muut perheenjäsenet käydä normaalisti töissä, koulussa tai varhaiskasvatuksessa. Karanteenissa olevan vanhemman ei kuitenkaan tule kuljettaa lasta kouluun tai varhaiskasvatukseen, vaan toinen vanhempi tai joku muu aikuinen tuo ja hakee lapsen.
Jos yhdellä perheenjäsenellä on flunssan oireita ja hänen koronanäytteensä on negatiivinen, voivat muut perheenjäsenet käydä normaalisti töissä, koulussa ja varhaiskasvatuksessa.
Mikäli yhdellä perheenjäsenellä on koronavirusinfektio, muut perheenjäsenet määrätään karanteeniin.
– Haluamme kuitenkin muistuttaa, että kaikkien tulee hakeutua koronatestiin heti oireiden ilmetessä. Testituloksen varmistumiseen asti on pysyttävä omaehtoisessa karanteenissa ja vältettävä lähikontakteja, muistuttaa Reponen tiedotteessa.