Elinkeinoministeri Mika Lintilä esitti torstaina pahoittelunsa Muonion Olokselle kokoontuneelle Lapin matkailuparlamentille matkustamista koskevan lakiesityksen viivästymisestä.
– Kävimme jokunen aika sitten Lapissa hakemassa evästyksiä ja kuuntelemassa, mitkä ovat ne pääviestit päätöksentekoon ja viesti oli hyvin selkeä. Olen äärettömän pahoillani siitä, että kaikki eivät tunnu välttämättä tulevan sen viestin piiriin täällä, missä päätöksiä pitäisi tehdä.
Videoyhteydellä matkailuväkeä tervehtinyt Lintilä totesi, että matkailun hankala tilanne vaikuttaa paitsi elinkeinoon myös koko Suomi-kuvaan maailmalla.
Lintilä toisti myös aiemman kantansa, jonka mukaan Suomen pitäisi noudattaa rajoitusten suhteen EU:n linjaa.
– Tilanne, jossa eri maissa on erilaisia säädöksiä, erilaisia menettelytapoja ja Suomessa erityisesti, ei missään nimessä palvele suomalaista matkailua ja Lapin matkailua. Sen lupaan, että taistelu Lapin matkailun puolesta jatkuu.