Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi asettuu ehdolle kuntavaaleissa kotikaupungissaan Rovaniemellä. Lohi on toiminut Rovaniemen kaupunginvaltuustossa vuosina 1997-2008 sekä 2013-2017.
Tiedotteessaan Lohi kertoo kotikaupungin asioiden luonnollisesti kiinnostavan.
– Rovaniemellä on keskeinen rooli koko Lapin maakunnan sisäisen yhteistyön rakentamisessa. Maakunnan Rovaniemen on huomioitava koko Lappi, kirjoittaa Lohi tiedotteessaan.
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Maarit Simoskan mukaan Keskustan ehdokashankinta on selkeästi nyt paljon pidemmällä kuin neljä vuotta sitten.
– Jatkamme ehdokashankintaa ja tavoitteena on edelleen löytää ehdokkaita, jotka ovat valmiita koko Rovaniemen kehittämiseen, Simoska toteaa tiedotteessa.
Lisää ehdokkaita julki marraskuussa
Simoska kertoo, että kunnallisjärjestö aikoo julkistaa ensimmäisen koosteen ehdokkaista syyskokouksessa marraskuussa.
– Oletukseni on, että siinä vaiheessa meillä on noin 50 suostumuksen antanutta ehdokasta.
Aiemmin keskustan Rovaniemen kunnallisjärjestö on julkistanut Sven Pahajoen kuntavaaliehdokkuuden. Keskustaväki aikoo kerätä täyden 76 ehdokkaan listan Rovaniemellä.
Kuntavaalit pidetään ensi huhtikuussa.