Koronaepidemian aikana on haettavissa avustusta korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa todetaan, että poikkeusolojen jatkuessa on tärkeää kiinnittää huomiota opiskelijoiden hyvinvointiin ja itseohjautuvuuteen.

Ministeriön myöntämällä erityisavustuksella voidaan esimerkiksi lieventää yksinäisyyden kokemusta, kehittää tukitoimintaa tai vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Yliopistot, ammattikorkeakoulut, opiskelijajärjestöt sekä ylioppilas - ja opiskelijakunnat voivat hakea avustusta 19. marraskuuta saakka.

Tiedotteen mukaan päätökset pyritään tekemään joulukuun aikana.