Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Kotekon kampuksella Kotkassa on todettu koronavirustartunta sunnuntaina.
Tartunnan saanut on opiskelija, ja tartunnalle on mahdollisesti altistunut 16 opiskelijaa ja yksi opettaja. Kymsote on asettanut heidät kymmeneksi päiväksi karanteeniin. Ekamin mukaan karanteenissa olevien opiskelijoiden opetus jatkuu karanteenin ajan etäopintoina.
Ekamin opetus on järjestetty elokuun alusta lähtien lähtökohtaisesti kampuksilla ja työpaikoilla sekä tarvittaessa etänä.
Ekamilla on Kotekon kampuksen lisäksi kaksi muuta kampusta Kotkassa ja yksi Haminassa. Muilla kampuksilla ei ole tullut tietoon koronatartuntoja.
Tartunta myös koulussa
Kymsote kertoo, että myös Kotkassa sijaistevan koulun työntekijällä on todettu koronatartunta. Tartunta tuli tietoon lauantaina.
Työntekijän lähimmät työkaverit on asetettu karanteeniin. Altistuneiden joukossa ei ole opettajia tai oppilaita.
Kymsoten tilastojen mukaan Kymenlaaksossa todettiin lauantaina ja sunnuntaina yhteensä yhdeksän uutta koronatartuntaa. Tänään maanantaina uusia tartuntoja ei ole todettu.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa