Kotilon päiväkodin työntekijällä on todettu koronavirustartunta.

Kotkan Hirssaaressa sijaitsevan päiväkodin työntekijällä todettiin koronavirustartunta perjantaina.

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsoten mukaan henkilöstöä ja päiväkodissa hoidettavien lasten vanhempia on tiedotettu asiasta perjantaina.

Kymsote päättää päiväkodin mahdollisesta sulkemisesta karanteeniajaksi viikonlopun aikana.

Tartuntaketjun ja altistuneiden kartoittaminen aloitetaan lauantaina. Koronavirustartunnoille altistuneisiin perheisiin ollaan erikseen yhteydessä.

Kotkan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Raili Liukkonen muistuttaa Kymsoten tiedotteessa, että perheiden kannattaa pysyä rauhallisina ja noudattaa saamiaan ohjeita.

– Pidämme hoidettavien lasten perheitä ajan tasalla, ja kerromme heti kun uutta kerrottavaa asiasta on.