Satakunnan tartuntatautien torjunnan työryhmä suosittaa, että Satakunnassa ei järjestetä yli 50 ihmisen yksityistilaisuuksia.
Lisäksi suositellaan, että Satakunnassa yli 20 henkilön yksityistilaisuuksiin ei osallistuisi henkilöitä alueilta, joilla koronatilanne on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.
Vain yksi tartunta Satakunnasta
Satakunnassa korona on edelleen perustasolla. Koronatartuntoja on yhteensä 111.
Kahden viikon aikana tapauksia on ollut 16 eli 7,4 tartuntaa 100 000 asukasta kohti. Koko Suomessa ilmaantuvuus on 50,8.
Satakunnan tartuntaluvut ovat kolminkertaistuneet syyskuun lopun luvuista.
Satakunnan kahden edellisen viikon tartunnat ovat olleet peräisin Vaasasta, Turusta, pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja ulkomailta. Vain yhden tapauksen tartunnanlähde on jäänyt avoimeksi, ja se on todennäköisesti peräisin Satakunnasta.
Satasairaala: Varotoimia noudatettava
Kaikissa Satakunnan naapurimaakunnissa korona on kiihtymisvaiheessa lukuunottamatta Vaasaa, jossa korona on leviämisvaiheessa. Näistä maakunnista ei siis pidä tulla Satakuntaan yksityistilaisuuksiin, joissa on yli 20 ihmistä.
Maskin käyttöä suositellaan aina tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida pitää. Erityisen tärkeää se on Satasairaalan mukaan paikoissa, joissa on paljon ihmisiä ja väkeä myös lähialueen ulkopuolelta.
– On todennäköistä, että epidemia leviää jatkossa myös Satakunnassa, jos varotoimia ei noudateta. Olennaista on, että hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä noudatetaan ja lievästikin oireiset hakeutuvat viiveettä testiin ja pysyvät kotona. Oireisena ei pidä mennä töihin, kouluun, päiväkotiin tai harrastuksiin, ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä sanoo.
Satakunnassa on otettu edelleen runsaasti testejä. Testatuista korona on ollut 0,3 prosentilla.
Satasairaala tiedottaa rajoitusten muutoksista nettisivuillaan.