Alla oleva grafiikka kuvaa vahvistettujen koronavirustartuntojen kehitystä eri maanosissa tammikuun lopusta lokakuun puoliväliin.
Euroopassa koronatartuntojen määrä on kääntynyt syksyllä jyrkkään nousuun.
Myös Pohjois-Amerikassa käyrä nousee, mutta Aasiassa vahvistettujen tartuntojen määrä on sen sijaan laskenut selvästi, osoittavat päivittäiset keskiarvot viikon ajalta.
Toinen aalto on iskenyt Eurooppaan rajusti: Uusista tartuntaennätyksistä on kerrottu viime päivinä muun muassa Hollannissa, Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa ja Tšekissä.
Erityisen huolestuttavasti koronavirus on levinnyt Tšekissä, jossa on mitattu asukaslukuun suhteutettuna Euroopan synkimpiä lukuja.
Eilen 10,7 miljoonan asukkaan maassa uusia tartuntoja vahvistettiin 9 720.
Viime päivinä uutisissa on raportoitu kiristyvistä rajoituksista eri maissa. Liikkumista ja kokoontumisia on rajoitettu, tapahtumia on peruttu ja ravintoloita ja pubeja suljettu eri puolilla Eurooppaa.
Lue tästä, mitä eri maissa ajatellaan koronarajoitusten kiristymisestä
Euroopan koronalukuja (lähde worldometers 16.10. klo 16.40):
Euroopassa vahvistettujen koronatartuntojen määrän voimakas nousu ei selity pelkästään kevättä laajemmalla testauksella. Myös koronakuolemat ovat taas jyrkässä kasvussa.
Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan johtaja Hans Kluge varoitti torstaina, että koronavirukseen liittyvien kuolemien määrä voi kasvaa tammikuuhun mennessä viisinkertaiseksi viime huhtikuusta ilman tehokkaita vastatoimia.
Huhtikuussa koronaan kuoli Euroopassa noin 107 000 ihmistä.
Yhdysvaltalainen Axios-uutissivusto on laskenut, että elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana Espanjassa, Ranskassa, Britanniassa, Italiassa ja Saksassa koronavirukseen kuoli 688 ihmistä.
Lokakuun kahtena ensimmäisenä viikkona koronavirukseen liittyviä kuolemia oli edellä mainituissa maissa jo 4 316 eli yli kuusi kertaa enemmän kuin elokuun alkupuolella. Keväällä kuolemia oli kuitenkin kymmenen kertaa enemmän kuin tällä hetkellä.
Koko Euroopassa tartuntoja on nyt kaksi-kolme kertaa enemmän kuin huhtikuussa, mutta koronakuolemia viisi kertaa vähemmän kuin tuolloin. Osittain tämä selittyy sillä, että huomattava osa uusista tartunnoista on todettu nuoremmilla ihmisillä.
Lisääntynyt testaus ja kehittyneet hoidot voivat nyt vähentää kuolemia
Todellisuus voi kuitenkin muuttua nopeasti. Harvardin yliopiston tutkija Stephen Kessler arvioi Axiosille, että tartuntapiikistä kestää kolmesta neljään viikkoa ennen kuin sairaalahoitoon joutuneiden ja koronaan kuolleiden määrä kasvaa.
Hän kuitenkin rauhoittelee, ettei lokakuun ennennäkemätön tartuntapiikki välttämättä tarkoita samanlaista nousua koronakuolemissa, koska testaus on lisääntynyt ja hoidot ovat kehittyneet.
WHO:n Hans Kluge puolestaan arvioi, että maskien käytöllä ja kokoontumisrajoituksilla Euroopassa voidaan säästää 280 000 ihmishenkeä helmikuun alkuun mennessä.
Maskia käyttää tarvittaessa nyt WHO:n mukaan 60 prosenttia eurooppalaisista, mutta luvun pitäisi nousta 95 prosenttiin.
Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksesta
Lähteet:
AXIOS: Special report: Europe braces for monster 2nd coronavirus wave (englanniksi)
WHO:n Euroopan aluejohtajan Hans Klugen lausunto (englanniksi)
Lue lisää:
Harmitusta, epäuskoa ja kapinahenkeä – pandemian toinen aalto pakottaa Euroopan maita koronakuriin
Korona hiljensi Thaimaan turistirannat ja romahdutti talouden – pandemia lietsoo luksuselämää viettävän kuningasperheen vastaisia protesteja