Ranskan hallitus on julistanut maahan uudelleen kansanterveyden poikkeustilan ensi lauantaista alkaen. Ensimmäiseksi tiedotettiin ulkonaliikkumiskiellosta Pariisiin ja kahdeksaan muuhun kaupunkiin.
– Meidän on toimittava. Meidän on pantava jarru viruksen leviämiselle, presidentti Emmanuel Macron sanoi televisiossa.
Tartuntojen määrä on Ranskassa taas nousussa. Koronaviruksen takia sairaalahoidossa olevien määrä on Ranskassa noussut yli 9 100:n ensi kertaa sitten kesäkuun 25. päivän.
Hallitus ilmoitti, että COVID-19-epidemia on kansanterveyden kannalta katastrofi, joka vaarantaa väestön terveyden ja oikeuttaa siten tiukat toimenpiteet.
Poikkeustila antaa viranomaisille nykyistä laajemmat valtuudet yrittää suitsia viruksen leviämistä.
Pariisi ja kahdeksan muuta kaupunkia yöksi kiinni
Ranskan presidentti on määrännyt pääkaupunkiin Pariisiin ja kahdeksaan muuhun suureen kaupunkiin öiset ulkonaliikkumiskiellot koronapandemian takia. Kiellot tulevat voimaan lauantaina.
Muita kaupunkeja ovat muun muassa Marseille, Grenoble, Lille, Lyon ja Toulouse.
Ulkonaliikkumiskiellotovat voimassa kello 21-06. Siihen aikaan liikkeellä olevillä pitää olla hyvä syy, ja sääntöjä rikkoville annetaan 135 euron sakko, Macron kertoi. Ulkonaliikkumiskiellot jatkuvat ainakin neljä viikkoa, mahdollisesti jopa kuusi.
Maan alueiden kesken ei tule matkustusrajoituksia. Macron sanoi, että koko maan kattavat sulkutoimenpiteet olisivat suhteettomia.
Presidentti kuvaili tilannetta huolestuttavaksi: epidemian toinen aalto on levinnyt läpi Ranskan Macron sanoi, että tilanne on vielä hallinnassa.
– Viesti, jonka haluan lähettää tänä iltana on, että minä tarvitsen jokaista teistä, me tarvitsemme toisiamme, löytääksemme ratkaisuja, Macron sanoi.
– Me selviämme tästä vielä vahvempina, koska olemme yhtenäisempiä.