Kouvolan kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenmäärät pysyvät ennallaan.
Esityksen mukaan valtuuston jäsenmäärää olisi pienennetty nykyisestä 59:stä 51:een valtuutettuun. Lisäksi kaupunginhallituksen jäsenmäärä olisi laskenut nykyisestä 13:sta 11:een jäseneen.
Kokouksessa tehdyt muutosesitykset voittivat niukasti alkuperäiset esitykset.
Kokoomus kannatti pienentämistä
Kokoomuksen valtuutetut kannattivat yksimielisesti jäsenmäärien pienentämistä. Miia Wittingin (kok) mukaan jäsenmääriä voidaan pienentää, sillä kaupungilla on entistä vähemmän tehtäviä hoidettavanaan.
– Kaupungin tehtävät ovat pienentyneet sen jälkeen, kun sote siirtyi Kymsoteen, Witting valottaa kokoomuksen kantaa.
Toisena syynä hän nostaa esille kaupungin taloustilanteen.
– Kun Kouvolassa on näin kovat ajat, on pakko saada säästöjä myös luottamushenkilöpuolelta. En koe, että se mitenkään kaventaisi demokratiaa tai estäisi sen toteutumista, Witting sanoo.
Demarit halusivat säilyttää nykyisen
Sosialidemokraattien valtuutetut taas asettuivat nykytilanteen säilyttämisen puolelle yhtä valtuutettua lukuun ottamatta. Nykytilanteen puolesta äänestäneen Henna Hovin (sd) mukaan kyse oli kuntademokratiasta.
– Ennen kaikkea oli kysymys siitä, että demokratiaa ei kavenneta. Niin kuin ohjausryhmän raportissa ennakkovaikutusten arvioinnissa todettiin, paikkojen määrän vähentämisellä voisi olla vaikutuksia kaupungin sisäiseen, alueelliseen edustavuuteen, Hovi sanoo.
Paikkojen määrän vähentämisellä tavoiteltiin säästöjä.
– Tässä ei voitu ensisijaisesti katsoa säästönäkökulmasta. Meidän pitää turvata demokraattinen päätöksenteko ja moniäänisyys valtuustossa, että myös pienet ryhmät saa varmasti edustuksen ja ihmisten ääni tulee kuuluville, Hovi sanoo.
Kouvolan kaupunginvaltuusto päätti maanantaina valtuuston ja hallituksen koon lisäksi myös esimerkiksi kahden lautakunnan lakkauttamisesta.
Lakkautettavan maaseutulautakunnan tehtävät siirtyvät muille toimielimille ja viranhaltijoille. Rakennus- ja ympäristölautakunta puolestaan korvataan teknisen lautakunnan alaisuuteen perustettavalla lupajaostolla.
Lue myös:
Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen koosta käytiin tiukka äänestys Kouvolassa – jäsenmäärät säilyvät entisellään
Kouvola aikoo pienentää valtuustoa ja lakkauttaa lautakuntia – Kuntaliiton mukaan suunta on sama muuallakin Suomessa