Lapissa on todettu viikonloppuna yksi uusi koronatartunta. Tartunta on todettu Kolarissa ja se liittyy Ylläksen tartuntaryppääseen.

– Näyte otettiin perjantaina ja sen tulos saatiin lauantaina. Kyse on niin sanotusta jatkotartunnasta, infektioylilääkäri Markku Broas Lapin sairaanhoitopiiristä sanoo.

Rovaniemellä joukkoaltistuksia aiheuttaneista tilanteista ei ole ainakaan vielä todettu uusia tartuntoja. Kaikkiaan 271 ihmistä on karanteenissa Rovaniemellä koulutuskeskus Redussa, lentopallopeleissä ja yksityisessä päiväkodissa todettujen yksittäisten koronatartuntojen vuoksi.

Broaksen mukaan suurin osa Lapin viime aikojen tartunnoista liittyy Ylläksen ketjuun, jossa on 64 sairastunutta eri puolilla maata.

– Koronatilanne on suvantovaiheessa Lapin sairaanhoitopiirissä. Käyttäkää maskeja sisätiloissa, Broas kehottaa.

Testien määrä kuusinkertaistunut keväästä

Lapissa epidemia oli keväällä ainakin paikoin pahempi kuin nyt. Esimerkiksi viime viikolla Lapin sairaanhoitopiirissä todettiin 23 tartuntaa ja edellisellä viikolla 11.

– Pääsiäisen aikaan meillä oli enimmillään 39 tartuntaa viikossa. Otimme tuolloin noin 300 näytettä viikossa, kun nyt testejä otetaan kuusinkertainen määrä eli noin 1750 viikossa, Broas selventää.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.

Lue lisää:

Kymmenien suomalaisten ruskaretki Ylläksellä muuttui murheeksi – näin koronaketju levisi päivä päivältä ympäri Suomen

Talkoolaisen koronatartunta Rovaniemellä johti jopa 70-80 ihmisen karanteeniin, mukana neljän lentopallojoukkueen pelaajia – yleisö ei altistunut