Pikkujoulukausi näyttää alueen ravintoloissa historiallisen vaikealta.
Pietarsaaren Kaupunginhotellin johtaja Jaakko Kuusisto kertoo, että tilojen pikkujouluvaraukset ovat pudonneet rajusti. Varauksia on noin 80 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
– Isot yritykset ovat jättämässä pikkujoulut tänä vuonna väliin. Varauksia ruokailuihin on vasta vähän ja ne ovat lähinnä pieniltä ryhmiltä. Toiveet myynnistä laitetaan nyt pieniin ryhmiin, joille markkinoidaan omia pikkujoulupaketteja, kertoo Kuusisto.
Kokkolassa Hotelli Kaarlessa kausi näyttää myös melko kehnolta: varauksia on jonkin verran, mutta moni on odottavalla kannalla. Tarjouspyyntöjä ja kyselyitä on tullut kohtuullisesti.
Pietarsaaren Kaupunginhotellissa satsataan nyt pienryhmiin markkinoinnissa.
– Toivo on siinä, että ihmiset lähtisivät pienemmissä porukoissa juhlimaan. Paketteja on tarjolla esimerkiksi yritysten pienille tiimeille ja kaveriporukoille. Jos sieltä ei saada myyntiä, niin tulee katastrofi, sanoo hotellin toimitusjohtaja Jaakko Kuusisto.
Hotelli Kaarlen johtaja Jaki Silvennoinen kertoo, että pikkujoulukausi on yleensä ravintoloiden kulta-aikaa, mutta ei tänä vuonna.
– Näyttää kyseenalaiselta, mitä kaudesta tulee. Jos anniskelu lopetetaan kello 22, se tarkoittaa, että yömyynti kuolee siihen kokonaisuudessaan, toteaa Silvennoinen.
Kaustisella Ravintola Pelimannissa ei suuri odotuksia pikkujoulukauteen edes ladata.
– Muutamia varauksia löytyy, mutta en lähtisi sen varaan tässä mitään laskemaan. Joskus tiloja varataan vasta marraskuullakin, että se jää nyt nähtäväksi, sanoo yrittäjä Reetta Kuorikoski.