Jyväskylässä koronan joukkoaltistus on johtanut mittaviin karanteeneihin kouluissa ja oppilaitoksissa.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia kertoo tiedotteessaan, että sen oppilaitoksissa on todettu koronavirustartunta kahdeksalla opiskelijalla ja 146 henkilöä on altistunut virukselle.
Gradian mukaan tartunnat liittyvät laajaan tartuntaketjuun, jonka alkuperä on tiedossa.
127 altistuneista on opiskelijoita ja 19 työntekijöitä.
Ammatillisessa oppilaitoksessa Gradia Jyväskylässä altistumista on tapahtunut 28. - 29. syyskuuta Viitaniemen kampuksella sekä 7. lokakuuta Viitaniemen, Harjun ja Priimuksen kampuksilla viidessä opiskelijaryhmässä ja Lyseon lukiossa yhdessä opiskelijaryhmässä
Jyväskylän kaupungin terveydenhuolto on Gradian mukaan tavoittanut valtaosan altistuneista ja asettanut heidät karanteeniin.
Kaupungin jäljitysryhmä jatkaa altistuneiden tavoittamista vielä tänään maanantaina.
– Tartuntaketjut on tunnistettu ja altistuneet jäävät karanteeniin. Meneillään oleva syyslomaviikko myös katkaisee tilannetta oppilaitoksissamme. Teemme Gradiassa kaikkemme opiskelijoidemme henkilökuntamme ja asiakkaidemme turvallisuuden takaamiseksi. Tautitilanteen vakavuuden vuoksi jokaisen meistä on nyt kannettava vastuuta ja huolehdittava maskien käytöstä, etäisyyksistä sekä käsihygieniasta niin vapaa-ajalla kuin koulussa, kertoo kuntayhtymän johtaja Vesa Saarikoski tiedotteessa.
Gradiassa opiskellaan ja työskennellään tällä hetkellä osin etänä.
Opiskelijat ja henkilökunta on myös ohjeistettu huolehtimaan turvaväleistä sekä käsi- ja yskimishygieniasta sekä noudattamaan Jyväskylän kaupungin maskisuositusta.
Viime viikon lopulla Jyväskylässä ilmi tulleen joukkoaltistuksen johdosta myös Kilpisen yhtenäiskoululla ja Kuokkalan yhtenäiskoululla on altistunut koronalle sunnuntai-illan tietojen mukaan noin 60 henkilöä kummassakin.
Lisäksi karanteeneja asetetaan Huhtasuon yhtenäiskoululle, Lehtisaaren koululle ja Kristilliselle opistolle. Päiväkodeista karanteeniin asetetaan osa Huhtasuon päiväkodin lapsista.
Lue lisää:
Jyväskylän koronajohtoryhmä kokoontuu viikonlopun tartuntaryppään jälkeen – "Rajoituksia tuskin ainakaan puretaan"
Jyväskylän koronaryppäästä jopa 700 karanteeniin – sadan hengen yksityistilaisuudesta raportoitu 50 tartuntaa
Korona Keski-Suomessa
Uusimmat tiedot koronaviruksesta