SDP:n lauantainen tapahtuma Vantaalla on herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa. Twitterissä on kiinnitetty huomiota siihen, toteutuivatko SDP:n tilaisuudessa turvavälit ja koronarajoitukset.
Alla oleva kuva on julkaistu Twitterissä SDP:n toimintapäivän tapahtumasta, joka oli järjestetty Vantaan Tikkuraitilla. Paikalla olivat pääministeri Sanna Marin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
SDP:n järjestöpäällikön Jenny Suomisen mukaan tapahtuma oli järjestetty turvallisesti. Puolue oli etukäteen keskustellut kaupungin tartuntatautiyksikön kanssa siitä, mikä on paras tapa järjestää tapahtuma turvallisesti ulkona. Hänen mukaansa sosiaalisessa mediassa jaetussa kuvassa kuvakulma antaa väärän käsityksen paikalta.
Suominen ei itse osallistunut tapahtumaan, mutta sanoo paikalla olleiden puolueaktiivien arvioineen tapahtumassa olleen hieman yli sata ihmistä. Suomisen mukaan yleisöä huomautettiin tilaisuudessa jatkuvasti turvaväleistä ja yleisölle jaettiin maskeja.
– Siellä oli juontaja, joka ennen Sannan tulemista lavalle ja ohjelmanumeroita, huomautti turvaväleistä. Näissä vallitsevissa olosuhteissa se oli turvallisesti järjestetty tapahtuma, kertoo Suominen.
Aiheesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.