Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin torstaina 8.10. kuusi uutta koronatapausta.

Kaikki uudet tapaukset liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin ja niihin liittyvät eristys- sekä karanteenitoimenpiteet on tehty.

Sairaanhoitopiirin mukaan epidemian aikaisten koronatartuntojen määrä alueella on nyt 125 tapausta.

Neljä potilasta on sairaalahoidossa.

Torstaina sairaanhoitopiirissä tutkittiin 540 näytettä.

AVI ei kiellä yli 50 hengen kokoontumisia

Alueellinen yhteistyöryhmä eli Nyrkki kokousti torstaina, mutta ei kokouksessaan antanut uusia suosituksia maakunnan alueelle. Nyrkin mukaan jo annetut suositukset ovat riittäviä.

Sairaanhoitopiirin mukaan Aluehallintovirastolta on saatu ilmoitus, että se ei näe tarvetta kieltää yli 50 hengen kokoontumisten ja julkisten tilaisuuksien järjestämistä Etelä-Pohjanmaan maakunnassa.

Nyrkki esitti Aluehallintovirastolle maakunnallisen rajoituksen asettamista maanantain 5.10. kokouksessaan.

Yhteistyöryhmä eli Nyrkki suosittelee kuitenkin, että kunnat harkitsisivat asiaa oman tartuntatilanteensa huomioiden.

Lue seuraavaksi:

Etelä-Pohjanmaalle esitetään tiukkoja kokoontumisrajoituksia, samalla maskisuositus laajenee – yhteistyöryhmä julkisti suosituksensa epidemian jarruttamiseksi

Uudet koronatartunnat jäljitettävissä opiskelijatapahtumiin Etelä-Pohjanmaallakin – infektiolääkäri: Emme halua joutua Vaasan kaltaiseen tilanteeseen