Ihmiskasvoinen kriisi
Työttömyysluvut ovat jo nyt synkät, mutta pahin voi olla vielä edessä. Elvytys on pitänyt pystyssä monia yrityksiä, mutta sekin loppuu aikanaan. Irtisanomisia nähdään lisää, jos Yhdysvaltain ja Euroopan kauppa hiipuu.
Koronakriisissä osa työttömyydestä on piilossa. Mitä se tarkoittaa?
Finanssikriisin jälkeen setvittiin pankkeja ja eurokriisin mainingeissa valtioiden velkaa. Koronakriisin jälkeen selvitetään massatyöttömyyttä.
Työttömyyden vaikutukset tuntuvat vielä pitkään. Luokkaerot voivat syventyä – USA:ssa enemmän kuin meillä.
Yhdysvaltain vaaleissa pelissä ovat myös eurooppalaiset työpaikat
Yhdysvaltojen ja EU:n välinen kauppasuhde on laajin maailmassa. Jos Donald Trump voittaa marraskuun vaaleissa jatkokauden, luvassa on vaikeuksia. Myöskään Joe Biden tuskin ainakaan heti kurssia muuttaa.
Mitä vaikutusta tällä on työpaikkoihin?
Euroopasta viedään paljon luksustuotteita, joiden kysyntä on romahtanut. Koronakriisi voi muuttaa ostokäyttäytymistä pysyvämminkin. Ranskalaisten ja amerikkalaisten luksusjättien välillä on jo nähty valtataistelua koronakriisissä.
Ala työllistää paljon myös palveluina.
Paitsi koneita ja laitteita, eurooppalaiset myyvät amerikkalaisille paljon ruokaa ja juomaa. Saksalaisten autojen lisäksi Trumpia ärsyttää niiden tuonti Yhdysvaltoihin.
Suomalaisille Yhdysvallat on kolmanneksi suurin vientimaa.
Osapuolten keskinäinen riippuvuus on kasvanut. Vienti Euroopasta Yhdysvaltoihin on lisääntynyt voimakkaasti kymmenessä vuodessa.
Samoin tuonti.
Jos koronaviruksen aiheuttamien vahinkojen päälle vielä aletaan suojella omaa tuotantoa, pelissä on tuhansia yrityksiä ja yhteensä 1 100 miljardin euron kauppa.
Voiko elvytys pelastaa työpaikat?
Euroopan unioni päätti jo koronakriisin varhaisessa vaiheessa kohdistaa koronatukia juuri työttömyyyden hoitoon.
Yritykset ovat saaneet valtavan piristysruiskeen valtioiden elvytyspaketeista. Elvytys hämää, sillä työttömyys voi ryöpsähtää kun se loppuu.
Miten käy Euroopan talousmoottorin Saksan? Se on tukenut suurta autoteollisuuttaan, mutta bisneksen tulevaisuus on hyvin hämärä. Ala työllistää miljoonaa ihmistä. Ranskassa liki miljoona on jo joutunut koronan vuoksi työttömiksi.
Tilanne heikkenee nopeimmin Espanjassa. Esimerkiksi alle 25-vuotiaista nuorista lähes joka toinen on siellä jo työtön.
Yhdysvalloissa jaettiin kaikille kansalaisille runsaan tuhannen dollarin elvytysseteli. Sen tehosta on ollut erimielisyyttä, mutta työttömille se korvaa puuttuvaa muuta turvaverkostoa. Yhdysvalloissa työtön putoaa käytännössä tyhjän päälle.
Tekijät Teksti:Anna Karismo Grafiikka:Harri VähäkangasLähteetVideot: EBU, EBU/Daimler;Kuvat: EPA, YleJulkaistu 11.10.2020 10:30