Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksote ostopalveluyksikössä Humana Kotikylä Onnelantiellä työskentelevällä hoitajalla on todettu koronavirustartunta.
– Asukkaiden ei katsota merkitsevästi altistuneen tartunnalle, sillä hoitaja oli suojautunut asianmukaisesti työskennellessään asiakkaiden kanssa, kertoo Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka.
Oireettomana töissä ollut hoitaja on altistanut vain joitakin kollegoitaan. Kaikki altistuneet on saatu selvitettyä ja heidät on asetettu karanteeniin.
Eksote on päättänyt varotoimena testata kaikki Onnelantiellä hoitajan kanssa kontaktissa olleet asukkaat.
Asukkaiden tartuntariski katsotaan pieneksi, koska yksikössä on noudatettu asianmukaisia koronavirukselta suojautumisohjeita.
– Olemme jatkaneet maskien käyttöä riskiryhmien lähikontakteissa koko pandemian ajan, sanoo Annareetta Vaara Humanan asumispalveluiden johtaja.
Vierailut Humana Kotikylä Onnelantiellä kielletään viikonlopun ajaksi.
Saattohoitopotilaiden kohdalla annetusta kiellosta voidaan tapauskohtaisesti poiketa. Tuolloin omaiset voivat vierailla asukkaan luona suojattuna.