Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu "koronanyrkki" on kokouksessaan 8. lokakuuta todennut, että koronavirustilanne on Keski-Suomessa tällä hetkellä perustasolla.
Johtoryhmä ei suosittele toistaiseksi uusia rajoituksia tai muita uusia koronatoimia Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle.
Keski-Suomessa on kirjattu torstaina viisi uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Uusista tartunnoista kaksi on Jyväskylässä ja kaksi Äänekoskella.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Jaana Leppäaho-Lakan mukaan viime ja edellisviikolla tartuntamäärät lähtivät Keski-Suomessa vähenemään.
Viime viikolla tartuntojen määrä puolittui edelliseen viikkoon verrattuna.
Altistumisia koronalle on tapahtunut enimmäkseen perhepiireissä.
Koronanyrkin mukaan Keski-Suomen koronatilanne on vielä hyvin hallinnassa, mutta tilanne voi muuttua koska tahansa.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen toteaa, että ryhmä kokoontuu joka viikko ja tarvittaessa useamminkin, jotta linjauksia voidaan tehdä yhdessä eri asiantuntijoiden voimin.
Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaisesti johtoryhmän tehtävänä on seurata maakunnallisen koronavirustilanteen tilannekuvaa ja tehdä sen perusteella analyysiä erilaisista päätöksistä, suosituksista ja linjauksista.
Seuraavan kerran johtoryhmä kokoontuu arvioimaan Keski-Suomen koronatilannetta 13. lokakuuta.
Lue lisää:
Uusimmat koronatiedot Keski-Suomesta: Keski-Suomessa viisi uutta tartuntaa, Valon Kaupunki -tapahtuma peruttu
Sairaanhoitopiirit ovat koonneet alueelliset rajoitukset omille sivuilleen – Täältä löydät oman alueesi koronasuositukset