Hämeenlinnan Ojoisilla toimivan kuntoutuslaitos ja -sairaala Ilveskodin yksi henkilöstön jäsen on todettu COVID-19 -positiiviseksi tiistaina 6. lokakuuta.

Hänet on asetettu tartuntatautilain mukaiseen kotieristykseen ja lähikontaktiselvitys on tehty.

Ilveskodin tiedotteen mukaan inhimillisen erehdyksen takia henkilö on ehtinyt olla tiistaina töissä positiivisesta tuloksesta huolimatta. Selvittelyssä altistusten on katsottu tapahtuneen ajalla 27.9.-6.10. Alustavan selvityksen mukaan hän on altistanut laajalti hoiva- ja kuntoutusyksikön asiakkaita ja muuta henkilökuntaa.

Ilveskodin asiakkaita ja henkilökuntaa testataan tämän viikon aikana ja uudestaan ensi viikolla. Tällä hetkellä asiakkaissa ei ole oireilevia henkilöitä.

Osa ei-lähikontakteiksi lukeutuvasta henkilökunnasta on ohjattu olemaan karanteeninomaisissa olosuhteissa myös vapaa-ajalla mahdollisen altistuksen vuoksi.

Asiakkaat ikänsä puolesta riskiryhmää

Ilveskodin asiakkaat ovat ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvia. Varotoimet suunnitellaan yhteistyössä sairaanhoitopiirin ja Hämeenlinnan kaupungin tartuntatautiasiantuntijoiden kanssa.

Lisäksi eilisestä alkaen Ilveskoti on karanteenissa kaksi viikkoa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiakkaat hoidetaan pääsääntöisesti omiin huoneisiinsa.

Yhteistiloissa oleskelua vältetään ja vierailuja ei toteuteta. Ilveskotiin ei karanteeniaikana oteta uusia asiakkaita ja päivätoiminta on tauolla. Henkilökunta käyttää kaikissa kontakteissa suu-nenäsuojusta.

Kaikki Ilveskodista 27. syyskuuta lähtien kotiutuneet asiakkaat pyritään tiedotteen mukaan kontaktoimaan pikaisesti mahdollisen altistumisen varalta. Heidät ohjataan lievilläkin oireilla koronatestaukseen.

Ilveskoti aikoo tiedottaa tilanteen etenemisestä ja jatkotoimenpiteistä viimeistään maanantaina.