Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu yksi uusi koronatartunta tiistain jälkeen. Uusin tapaus liittyy Ylläksen tartuntaketjuun. Kaikkiaan Länsi-Pohjan alueella on todettu tähän mennessä kahdeksan Ylläkseen liittyvää tartuntaa.
Koronatartuntoja on viimeisen kuuden päivän aikana todettu kaikkiaan yhdeksän.
Tartuntoihin on liittynyt joukkoaltistuksia muun muassa ryhmäliikunnassa ja useita kymmeniä ihmisiä on asetettu karanteeniin. Karanteeneilla pyritään katkaisemaan tartuntaketjut ja ehkäisemään epidemian leviämistä.
Osa tartunnan saaneista on päätynyt sairaalahoitoon. Tehohoidossa ei ole kuitenkaan ollut yhtään ihmistä viime aikoina.
Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskilan mukaan Länsi-Pohjassa epidemia on kuitenkin edelleen perustasolla. Hän korostaa jokaisen vastuuta epidemian torjumisessa.
– Me kaikki voimme vielä vaikuttaa siihen, minkälaiseksi toinen epidemia-aalto Meri-Lapissa muotoutuu. Käsihygienialla, turvaväleillä kaupassa ja ihmisjoukkojen välttämisellä saadaan paljon aikaan. Kasvomaskeja kannattaa käyttää aina, kun turvaväliä ei voi pitää, hän korostaa.
Tuoreimmat Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä artikkelista.