Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijajärjestön Sammakon hallituksen puheenjohtaja Linda Kolehmainen ja koulun rehtori Jari Multisilta vetoavat yhdessä opiskelijoihin, jotta nämä välttäisivät isoihin tapahtumiin osallistumista. Tavoitteena on estää koronaviruksen leviämistä.
– Jokaisella kampuksilla työskentelevällä ja opiskelevalla on iso vastuu oman käyttäytymisensä osalta. Isompiin tapahtumiin osallistumista tulee nyt välttää. Samoin tulee noudattaa ohjeita turvaväleistä, maskeista ja hygieniasta, Kolehmainen ja Multisilta kirjoittavat yhteisessä viestissään.
Isot tilaisuudet huolettavat
Ylen haastattelussa rehtori Multisilta kiittää, että opiskelijat ovat tähän asti toimineet erittäin vastuullisesti. Samalla linjalla kannattaa jatkaa.
– Korona on levinnyt isoissa kokoontumisissa vapaa-ajalla esimerkiksi Vaasan seudulla. Toivon, että näistä pidättäydytään ja tilaisuuksia järjestetään vaikka verkossa, rehtori sanoo.
Multisilta sanoo, että koronatilanteen pitkittyminen näkyy väsymyksenä, joka saa helposti unohtamaan varotoimien merkityksen.
SAMKilla on kampukset Porissa, Raumalla, Huittisissa ja Kankaanpäässä.
Altistumisia alemmilla kouluasteilla
SAMKissa ei ole toistaiseksi todettu joukkoaltistumisia opiskelijatoiminnassa.
Sen sijaan Satakunnan toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa Winnovassa ja Sataedussa on molemmissa jouduttu asettamaan opiskelijoita karanteeniin koulussa tapahtuneen korona-altistumisen takia.
Myös Meri-Porin yhtenäiskoulun oppilaalla todettiin syyskuussa koronatartunta.
Lue lisää koronatilanteesta Satakunnassa.