Keski-Suomen liitolla on käytettävissä Keski-Suomen kehittämisrahaston 193 000 euron lisärahoitus koronatukeen. Lokakuun aikana on odotettavissa myös työ- ja elinkeinoministeriöstä rahoitusta, joka sekin ohjataan koronatukeen.

Koronatuen haku on jatkuva vuoden loppuun saakka (Keski-Suomen liiton koronatuen haku) tai niin kauan kuin rahoitusta riittää. Tukea voidaan myöntää kehittämishankkeille, mutta ei yksittäisille yrityksille tai ammantinharjoittajille. Hakijoina voivat olla kunnat, kehittämisyhtiöt, elinkeino-, toimiala- ja ammattijärjestöt sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatiot.

Keski-Suomen liitto myönsi jo keväällä puoli miljoonaa euroa koronan vaikutusten hillintään ja niistä toipumiseen.