Syyslomaviikko alkaa muun muassa pohjalaismaakunnissa ensi viikolla. Samaan aikaan Vaasassa taistellaan tällä hetkellä Suomen hankalimman koronatilanteen kanssa.
Johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta on huolissaan syysloman matkustelusta. Hän esittää kaupunkilaisille vahvan vetoomuksen.
– Pysykää kotona syyslomalla! Vaasan tartuntatautitilanne on niin huono, että nyt olisi suositeltavaa, että vaasalaisperheet viettäisivät syyslomansa Vaasassa.
Vapaata liikkumista ei voida rajoittaa, mutta Kaukoranta kehottaa kaikkia harkitsemaan tarkoin omaa liikkumistaan.
– Teemme kyllä satakuntalaisille, eteläpohjalaisille ja keskipohjalaisille karhunpalveluksen, jos lähdemme reissuun naapurimaakuntiin.
Kaukoranta kehottaa myös miettimään kannattaako juuri nyt tulla Vaasaan. Esimerkiksi muualla Suomessa opiskelevien vaasalaisten kannattaisi hänen mielestään jättää syyslomavierailu kotipaikkakunnalle väliin.
– Nyt olisi jokaisen tunnettava oma vastuunsa ja jäätävä kotiin. Jotta saisimme tartuntakejut katkaistua ja lisätartunnat vähenemään , niin nyt on syytä välttää reissaamista.
Lue seuraavaksi:
Opiskelijajärjestöt huolestuivat koronakaranteeniin joutuneista nuorista Vaasassa – hätäavuksi perustettiin verkkokauppa, ostoksia kuljettavat vapaaehtoiset
Vaasan sairaanhoitopiirissä 70 uutta tartuntaa – ylilääkäri koronatiimistä: "Jos arvostuksella olisi mittari, se olisi aivan tapissa"
Vaasa yrittää pysäyttää koronan hallitsemattoman leviämisen ankarin rajoituksin – tuloksia odotetaan parin viikon sisällä