Maanantai-iltana Pariisissa nautittiin hetkeen viimeisistä terassilasillisista ja espressokupposista. Viranomaisten päätös sulkea kaikki baarit ja kahvilat ainakin kahdeksi viikoksi herätti kaupunkilaisten keskuudessa ristiriitaisia tunteita.
– Tähän asti olen jotenkin sinnitellyt, mutta tätä en jaksa. Minua masentaa ajatus siitä, etten voi enää juoda kahvia kantapöydässäni. Mielestäni päätös on hätiköity, sanoi pariisilaiskuppilassa iltaa istunut Nadja Miri.
Eläkkeelle jäänyt opettaja kritisoi Ranskan hallituksen koronatoimia tempoileviksi. Hänen mielestään baarien ja kahviloiden sulkemiselle ei ollut riittäviä perusteita.
– Turvavälejä on noudatettu hyvin eikä tartuntaketjuja ole todistettavasti jäljitetty kuppiloihin. Kahvilat ovat ahtaasti asuville pariisilaisille elintärkeitä, Miri sanoi.
Ravintoloiden rajoitukset tiukkenevat
Suur-Pariisin ruokaravintolat saavat pysyä auki, mutta niiden tulee noudattaa aikaisempaakin tiukempia hygieniasääntöjä. Asiakkaiden pitää esimerkiksi käyttää kasvomaskia koko ajan, paitsi aivan ruoka-annoksen syömisen hetkellä.
– Onneksi meillä on pieni keittiö, jossa voimme valmistaa ruokaa. Sen varjolla voimme pitää ovet auki toisin kuin monet naapuribaareista, sanoi pariisilainen tarjoilija Lucien Bac.
Bac kertoi työvuorojensa vähentyneen viime kevään jälkeen selvästi. Hän oli kuitenkin huojentunut, etteivät työt ole loppuneet tyystin.
Baarien lisäksi esimerkiksi Suur-Pariisin alueen uimahallit, kuntosalit ja kerhohuoneet suljetaan tiistaista alkaen. Myös opiskelijoiden illanvietot, kongressit ja hääjuhlat kielletään ja ihmisiä kehotetaan jatkamaan etätöiden tekoa.
Kaikki yli kymmenen hengen kokoontumiset on Pariisissa kielletty julkisilla paikoilla.
Tehohoito uhkaa ruuhkautua
Uusien rajoitusten taustalla on Ranskan ja erityisesti Pariisin alueen koronavirustilanteen nopea paheneminen. Uusia koronavirustartuntoja todetaan Suur-Pariisin alueella tällä hetkellä noin 3 500 päivittäin.
Sataatuhatta asukasta kohti tartuntatapauksia on 260, minkä takia Pariisi ja lähialueet on nostettu korkeimpaan mahdolliseen hälytystilaan.
Viranomaisia huolettaa etenkin tehohoidon tilanne. Suur-Pariisin tehohoidon paikoista jo 35 prosenttia on koronapotilaiden käytössä.
– Tiedämme, että seuraavien kahden viikon aikana koronapotilaiden osuus nousee tehohoidossa 50 prosenttiin. Meidän on siis yritettävä jarruttaa epidemian leviämistä, sanoi Pariisin terveysviraston johtaja Aurelien Rousseau.
Ulkonaliikkumiskieltoa ei haluta
Viime keväänä Ranskan sairaalat ruuhkautuivat pahoin. Tuolloin koko maahan asetettiin kaksi kuukautta kestänyt ulkonaliikkumiskielto tartuntojen hillitsemiseksi.
Yleisen ulkonaliikkumiskiellon taloudellinen ja inhimillinen hinta oli kuitenkin suuri, ja siksi Ranskan hallitus pyrkii nyt turvautumaan paikallisempiin rajoituksiin. Viranomaiset tarkkailevat koronavirustilannetta kaupunkikohtaisesti, ja rajoitukset ovat kevättä lyhytkestoisempia.
Pariisin alueen baarit ovat siis kiinni ainakin kaksi viikkoa. Sen jälkeen tilannetta tarkastellaan uudestaan.
Monille ravintolayrittäjille tilanne on joka tapauksessa hankala. Itä-Pariisissa baaria pitävä Christian Charad sanoi, että yrityksen tulevaisuus on vaakalaudalla.
– En ole varma, selviänkö jouluun asti. Teen kaikkeni, jotta yritys pysyisi pystyssä. Tilanne on kuitenkin todella epävarma, Charad kommentoi.
Ravintola-alan etujärjestön mukaan yli kolmannes yrittäjistä uhkaa ajautua koronarajoitusten takia konkurssiin.
Koronatilanne heikkenee monissa kaupungeissa
Koronavirustartuntojen kasvu on huolestuttavaa myös monissa muissa ranskalaiskaupungeissa. Tilanne on huono esimerkiksi Lillessä, Lyonissa, Grenoblessa ja Toulousessa.
Useissa kaupungeissa, kuten esimeriksi Marseillessa, on suljettu baareja ja ravintoloita syksyn mittaan.
Uusia koronavirustartuntoja todetaan Ranskassa tällä hetkellä noin 15 000 joka päivä. Suurin osa uusista tartunnoista on ilmennyt nuorilla aikuisilla, mutta viime viikkoina myös vakavien sairastapausten määrä on lähtenyt koko maassa nousuun.
Lue myös:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta