Kanta-Hämeen pandemiaryhmästä koottu viiden terveydenhuollon edustajan niin sanottu koronanyrkki suosittelee etätyötä kaikissa niissä töissä, joissa se on mahdollista. Etätyötä suositellaan marraskuun alkuun saakka, mutta suosituksen kestoa arvioidaan uudestaan lokakuun viimeisellä viikolla, kerrotaan ryhmän tiedotteessa.
Niissä töissä, joissa ei voida tehdä etätöitä, suositellaan maskin tai kasvot peittävän visiirin käyttöä työpäivän aikana. Jos maskin tai visiirin käyttäminen ei ole mahdollista, niin silloin suositellaan pitämään yli kahden metrin turvaetäisyyttä.
Kanta-Hämeen koronanyrkki suosittelee myös toisen asteen oppilaitoksille siirtymistä etäopetukseen tämän ja ensi viikon ajaksi. Ensi viikko on useissa kouluissa joka tapauksessa syyslomaviikko. Tarvittaessa etäopetussuositusta jatketaan marraskuun puoliväliin saakka.
Toisen asteen oppilaitoksille suositellaan siirtymistä mahdollisuuksien mukaan porrastettuun pienryhmäopetukseen, jos opiskelijan oppiminen perustuu lähiopetukseen ja eikä opetusta ole mahdollista siirtää etäopiskeluksi.
Mahdollisia suosituksia yksityisiin kokoontumisiin ei tässä vaiheessa vielä anneta. Niitä sekä mahdollista pyyntöä liittyen ravintoloiden aukiolorajoituksiin epidemian kiihtymisvaiheessa käsitellään torstaina maakunnan pandemiaryhmässä.
Kaikkia tartuntaketjuja ei ole pystytty selvittämään
Kanta-Hämeessä on tullut viikon aikana 31 uutta koronatartuntaa ja osassa tartuntaketju on jäänyt epäselväksi. Tähän päivään mennessä maakunnassa on todettu yhteensä 201 COVID-19-tartuntaa. Syyskuun alusta alkaen tartuntoja on todettu 83.
Kanta-Hämeessä on karanteeniin määrättynä noin 400 tartunnalle altistunutta henkilöä. Sairaalassa on puolestaan hoidossa tällä hetkellä kolme koronapotilasta.
Tutkituista näytteistä 1,9 prosenttia on COVID-19-positiivisia. Tilastolukujen perusteella Kanta-Häme on vahvasti epidemian kiihtymisvaiheessa ja lähestyy tämän vauhdin jatkuessa leviämisvaihetta.
– Meidän on toimittava etupainotteisesti suositusten ja mahdollisten rajoitusten osalta, sillä viime viikon tartuntojen jäljitys ja karanteenitoimenpiteet ovat jo laittaneet terveydenhuollon COVID-19-toimintaan liittyvän kapasiteetin äärirajoille, kertoo tiedotteessa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä. Hän toimii myös maakunnan pandemiaryhmän jakoronanyrkin puheenjohtajana.
– Jäljitystyö on elintärkeää, jotta epidemiaa pystyttään rajoittamaan ennen kuin koronapotilaiden määrä kasvaa hallitsemattomasti ja potilaita alkaa päätyä enemmän myös sairaalahoitoon, Järvelä muistuttaa.