Maanantaiaamusta tiistaiaamuun 5.-6. lokakuuta Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin 70 uutta koronavirustartuntaa.
Kaikkiaan sairaanhoitopiirissä todettujen koronatartuntatapausten määrä on nyt 292.
Sairaanhoitopiirin mukaan seitsemänkymmentä uutta tapausta on todettu viime viikonloppuna eli lauantaina 3.10. ja sunnuntaina 4.10. otetuista koronavirusnäytteistä.
Tartunnan saaneet henkilöt ovat edellisten päivien mukaan pääsääntöisesti nuoria aikuisia.
Tarkemmat selvitykset tapauksista ja altistuneista ovat parhaillaan käynnissä.
– Alustavan selvityksen mukaan kahta lukuunottamatta kaikki uudet tapaukset ovat Vaasasta. Tapauksia on nyt niin paljon, että lopullisen totuuden kiinni saaminen kestää tiistai-iltaan, sanoo Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta.
Karanteeniin asetettujen ja altistuneiden määrä viikonlopun tartunnoista on tällä hetkellä noin 400. Kaikkia ei ole kuitenkaan vielä tavoitettu.
– On odotettavissa, että tämän viikon aikana mennään vielä toiselle tuhannelle.
Opiskelijayhteisön tartuntoja
Kaukorannan mukaan kaikki uudet tapaukset liittyvät opiskelijayhteisöön.
Tartunnoissa ilmenee kaksi klusteria; ensimmäisen vuoden opiskelijoiden juhlintoihin ja opiskelujen aloitusriitteihin liittyvät tartunnat sekä ulkomailta Vaasaan tulleiden vaihto-opiskelijoiden tartunnat.
Kaukoranta arvelee, että uusien tartuntojen määrät kasvavat vielä ainakin viikon verran, riippumatta rajoitustoimista, joita Vaasassa otettiin käyttöön maanantaina 5. lokakuuta.
– Viikon jälkeen voidaan ryhtyä arvioimaan rajoitustoimien vaikutusta. Silloin nähdään ensin tilanteen tasoittuminen ja siitä viikon päästä odotettavissa on, että uusien tautitapausten määrä kääntyy laskuun.
– Saamme varautua siihen, että meillä tulee lähipäivinä jopa sata uutta tapausta päivässä, Kaukoranta sanoo.
Toinenkin terveysasema suljetaan?
Vaasassa todettujen kymmenien ja kymmenien tartuntojen jäljitys- ja seurantatyöhön tarvitaan niin paljon tekijöitä, että Gerbyn terveysasema suljettiin maanantaiaamuna.
Heikki Kaukoranta toteaa, että tiistaina on keskusteluun nostettava jonkun toisenkin terveysaseman sulkeminen, jotta tekijöitä tähän työhön saadaan lisää. Toisenkin terveysaseman sulkeminen tulee Kaukorannan mukaan ajankohtaiseksi vielä tällä viikolla.
– Työ on niin rasittavaa, että siihen pitää saada vaihtoporukka. Etulinjavastuuta ei voida viikkotolkulla pyörittää samoilla ihmisillä, Kaukoranta sanoo.
Suunnittelutyötä on tehtävä myös muun terveyden- ja sairaanhoidon toimintojen osalta. Kaukoranta toteaa, että kokoajan tehdään operatiivista suunnittelua siinä, miten toiminta järjestetään, jos tilanteen eskaloituminen jatkuu tai jos rajoituksilla saadaan toivottu käänne parempaan tapahtumaan.
– Meidän koko raskasta työtä tekevä koronatiimi on tehnyt aivan uskomatonta työtä. Jos arvostuksella olis jonkunlainen mittari, se olisi aivan tapissa.
Laajan leviämisen vaihe
Vaasan sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku kahden viime viikon aikana todettujen koronavirustartuntojen osalta on nyt 115/100 000 asukasta.
Maanantaina sairaanhoitopiirin todettiin olevan ns. laajan leviämisen vaiheessa.
Suuri osa todetuista tartunnoista on todettu nuorilla aikuisilla ja niiden tartuntaketjut johtavat esimerkiksi kaupungissa järjestettyihin opiskelijatapahtumiin.
Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunta kielsi maanantaina yli 50 hengen kokoontumiset kaupungissa 25.10. asti. Vahva suositus annettiin yli 20 henkilön tilaisuuksien perumiseksi. Rajoitukset vaikuttavat muun muassa joukkueurheiluun.
Vaasan sairaanhoitopiirin ohjeet löytyvät täältä ja sosiaali- ja terveystoimen ohjeistus täältä.
Lue seuraavaksi:
Vaasa yrittää pysäyttää koronan hallitsemattoman leviämisen ankarin rajoituksin – tuloksia odotetaan parin viikon sisällä