Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa.
Tartunnat liittyvät Vaasassa todettuun tartuntaketjuun. Niihin liittyy myös 30 ihmisen joukkoaltistuminen.
Altistuneet on kartoitettu ja heidät on määrätty karanteeniin. Kaikilla tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä ja he ovat kotihoidossa.
Yhteensä Soiten alueella on tällä hetkellä karanteenissa noin 250 ihmistä.
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eli Soiten alueella on todettu pandemian aikana 58 koronavirustartuntaa.
Soite antoi maanantaina laajennetun kasvomaskisuosituksen alueelle. Sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä suosittaa maskin käyttöä kaikissa yleisissä tiloissa, kuten kaupoissa sekä toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.
Terveysviranomaiset myös muistuttavat, että testaukseen pitää hakeutua lievissäkin oireissa ja oireisena on pysyttävä kotona.
Apua saa koronaneuvontanumerosta 06 828 7499, siellä Soiten ammattilainen arvioi hoidontarpeet.