Rovaniemen kaupungin terveysasemien puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi ovat ruuhkautuneet koronaan liittyvien yhteydenottojen vuoksi.

Kaupungin mukaan jo varattuja terveysasemien vastaanottoaikoja voidaan joutua perumaan, koska koronatestaamista on lisätty ja tartunnalle altistuneita on jäljitettävä. Kaupunki toivoo kuntalaisilta ymmärrystä.

Rovaniemen kaupungilta pyydetään kuntalaisia miettimään ennen terveysasemalle soittamista, voiko asia odottaa. Esimerkiksi turhia puhelinsoittoja koronatestin tuloksen saamiseksi pyydetään välttämään.

Kaupungilta kerrotaan, että koronatestin tuloksen saaminen kestää tällä hetkellä noin kaksi vuorokautta. Jos tulos on positiivinen, terveydenhuollosta soitetaan potilaalle.

Aikuisen ja alle 10-vuotiaan lapsen tuloksen voi katsoa verkosta Omakanta-palvelusta. 10–17-vuotiaiden tulokset vaativat soiton terveysasemalle, ellei potilaalla ole pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, joilla tunnistautua Omakantaan.

Rovaniemellä todettiin sunnuntaina ja maanantaina yhteensä kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, kertoo kaupungin hallintoylilääkäri Paula Reponen.

Koronatartuntojen määrä on noussut Lapissa vajaan viikon aikana. Iso osa uusista tartunnoista liittyy Kolarin Ylläksen ruskaretkeläisten tartuntaketjuun.