Ravintola-alan työttömyys on lähes tuplaantunut viimevuotisesta. Esimerkiksi tarjoilijoita oli työttöminä työnhakijoina Hämeen TE-toimistossa viime vuoden elokuussa 131, tänä vuonna samaan aikaan 244. Lomautetut ovat mukana luvuissa.

Ravintola- ja suurtaloustyöntekijöitä oli pahimmillaan huhtikuussa ravintoloiden koronasulun aikana työttömänä Hämeessä yli 1 000, nyt työnhakijoina on vajaat 600 alan osaajaa.

Palvelualojen ammattiliiton mukaan sen jäsenistön ammattiryhmistä koko maassa oli heinäkuussa eniten lomautettuina kokkeja. PAMin koko maata koskevassa kyselyssä etenkin majoitus-, ravintola- ja matkailualan työntekijät arvioivat koronakriisin vaikuttaneen toimeentuloon heikentävästi jonkin verran tai merkittävästi.