Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu yhteensä sata koronatartuntaa. Tuore luku on sunnuntaiaamulta, ja siihen ovat päivittyneet viimeisimmät lauantaina todetut tapaukset.
Lauantaina kerrottiin yhdeksästä uudesta Ylläksen ruskaretkeen liittyvästä tartunnasta, ja nyt luku on edelleen hieman kasvanut. Kaikkiaan suoraan ruskaretkeltä saatujen ja retkellä olleiden lähipiirissä todettujen tartuntojen määrä on 19.
Valtaosa näistä on retkellä olleita, mutta lähipiirin tartuntojen määrä on hieman noussut.
Ylilääkäri Matti Rekiaron mukaan Järvi-Pohjanmaan alueella karanteenissa olevien määrä lähestyy jo sataa, ja on varauduttava siihen, että heidän joukossaan puhkeaa lisää tartuntoja.
Rekiaro on kuitenkin toiveikas, että tilanne saataisiin jäljitystyöllä ja karanteenitoimilla hallintaan ja rajattua. Jos uusia tartuntaketjuja ilmaantuu, Etelä-Pohjanmaalla lähestytään kiihtymisvaihetta. Lähiviikot ovat ratkaisevia.
– Nyt eletään ratkaisuviikkoja ja väestön oma toiminta ratkaisee mihin suuntaan tilanne kääntyy. Terveydenhuollossa teemme parhaamme, mutta jäljityskapasiteetti alkaa olla äärirajoilla.
Lue täältä maakunnan tuoreimmat koronatiedot