Kun Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli kuuli, että Ylläksen koronaketju yltää myös omille nurkille, hän tarttui puhelimeen.

Viidessä minuutissa johtoryhmä oli etänä koolla. Oli heti selvää, että kyseessä voi olla laaja ketju.

Seuraavien minuuttien aikana peruttiin kunnan massatapahtumat ja sovittiin, miten Vimpelin kriittiset ja lakisääteiset palvelut turvataan, jos omista riveistä alkaa väki tippua.

– Tähän mennessä kunnan väestä vain kunnanisä on koronaeristyksessä, hän toteaa lauantaina 3.10.

Leijonanmielen altistuminen ei liity ruskareissuun, vaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna muualla Suomessa järjestettyyn perhetapahtumaan.

Ketjujen katkaisemisella kiire

Vajaan kolmentuhannen asukkaan Vimpeli on osa Järvi-Pohjanmaan perusturvan aluetta, jossa on 3.10 mennessä todettu yhdeksän Ylläksen tartuntaketjuun liittyvää koronatartuntaa.

Altistuneiden määrä on jo lähes 90. Alueeseen kuuluvat myös Lappajärvi ja Alajärvi.

– Uskon, että tartuntoja tulee lisää, Leijonanmieli sanoo. Altistuneiden kartoittaminen on pohjalaiskunnissa edelleen käynnissä.

Tieto kulkee pienellä paikkakunnalla nopeasti, mutta niin altistuminenkin, kun lähes kaikki ovat jotenkin nivoutuneita toisiinsa. Siksi on kiire katkaista tartuntojen ja altistusten ketju.

Vimpeliläisillä ykkösenä listalla on ikäihmisten ja riskiryhmien terveyden varjeleminen.

Terveyskeskuksen akuuttiosastolla ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä on jo vierailukielto. Myös päivätoiminta on laitettu tauolle.

Viikko tuntunut pitkältä päivältä

Koko Järvi-Pohjanmaan alueella on maskisuositus. Vimpelin lukio on jo siirtynyt etäopetukseen, mutta ala-ja yläkoululaiset ovat vielä toistaiseksi lähiopetuksessa.

Leijonanmieli on tyytyväinen nyt tehtyihin päätöksiin. Kunta loi jo talvella toimintasuunnitelman koronakriisiä varten.

– Katsottiin silloin miten muilla meni, ja minkälaisiin haasteisiin kunnat joutuivat, hän kertoo.

Vimpelin strategiana on nopea reagointi, jotta vältytään pitkäaikaisilta sulkutoimilta. Tartuntalukuja seurataan tarkasti.

– Viikko on tuntunut yhdeltä pitkältä päivältä, kunnanjohtaja toteaa.

Hän on itse vielä viikon koronaerityksessä ja kertoo olevansa täysin kunnossa. Jos oireita ilmaantuu, se on sitten testin paikka.