Rakkaudesta lajiin
18-vuotiaan suunnistajan liikuntatottumukset muuttuivat tänä vuonna.
Mattila harrastaa kilpahiihtoa ja suunnistusta. Hänen isoin saavutuksensa on nuorten suunnistuksen EM-hopea kesällä 2018.
Vielä keväällä kilpahiihtäjän ja -suunnistajan treenit kulkivat niin kuin piti.
Koronakevät muutti kuitenkin tapoja liikkua. Mattila alkoi treenaamaan omatoimisesti yhä enemmän.
Jyväskylän yliopiston ja UKK-instituutin LIITU-tutkimus tutki ensimmäistä kertaa 16-20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden liikkumista maalis-toukokuussa.
Reilu kolmasosa lisäsi liikuntaa koronan aiheuttamana poikkeusaikana ja suurin piirtein saman verran vähensi. Neljäsosalla liikkuminen pysyi ennallaan.
Heinäkuussa Elisa Mattila koki kuitenkin treenaamisessa takaiskun.
Elisa Mattilalle selvisi lääkärin magneettikuvauksissa tällä viikolla, että selän pitäisi olla tervehtynyt. Hän pääsee taas pikkuhiljaa harjoittelemaan.
Tulevaisuudessa Mattila haluaa menestyä sekä suunnistuksessa että kilpahiihdossa.
Tekijät Teksti :Tanja Kröger Kuvat:Antro Valo, Sakari Kekki, Teppo Salmia ja Elisa Mattilan kotialbumi Videoiden editointi:Antro Valo Julkaistu 2.10.2020 19:12