Koronaviruksen leviäminen vaikuttaa pysähtyneen Etelä-Savossa.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten alueelta ei ole todettu viimeiseen kolmeen päivään lainkaan uusia koronavirustartuntoja.

– Tilanne on rauhallinen. Meillä ei ole kolmeen vuorokauteen ole ilmennyt uusia tartuntoja. Näistä kahdesta ryppäästä jotka meillä on, voi ensimmäisen ryppään osalta jo sanoa, että jatkotartuntoja ei siitä ketjusta enää tule. Toisenkin ketjun osalta ollaan jo viimeisissä altistuspäivissä. Siinä mielessä ollaan hyvässä tilanteessa, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä toteaa.

Essoten alue voitaisiin tulkita tällä hetkellä alueeksi, jossa koronaviruksen leviäminen kiihtyy. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n määritelmän mukaan alue on kiihtymisvaiheessa silloin, kun koronaviruksen alueellinen ilmaantuvuus on noin 10–25 tapausta 100 000:ta asukasta kohti viimeisen kahden viikon ajalta.

Kuitenkin Seppälästä nykytiedon valossa kiihtymisvaiheen uhka on laantumassa Essoten alueelta. Kokonaisarvioinnissa hänen mukaansa painaa se, pystytäänkö altistusketjut ja tartunnan saaneiden liikkeet jäljittämään. Näin Essoten alueella on pystytty toimimaan viime viikkoina ilmenneiden tartuntaryppäiden kohdalla.

– Numeerisilla mittareilla oltaisiin kiihtymisvaiheessa. Mutta tilanne vaatii epidemiologisen kokonaisarvion. Minä olisin paljon enemmän huolissaan siitä, tuleeko meillä viisi tartuntaa, joita ei voida jäljittää ja joihin ei ole selkeää altistajaa tiedossa kuin että ilmenee 15–20 tartuntaa yksittäisestä tapahtumaryppäästä, joka saadaan jäljitettyä ja kartoitettua.

Kuitenkaan siihen ajatukseen ei pidä Seppälästä tuudittautua, etteikö tilanne voisi muuttua nopeastikin myös Essoten alueella.

– Tällä hetkellä katsotaan Uudenmaan tilannetta huolestuneena. Siellähän tautia liikkuu ja positiivisten osuus on kasvamassa.