Petäjäveden kunnanhallitus on päättänyt antaa kunnanjohtaja Eero Vainiolle kirjallisen varoituksen matkalaskuissa ja luottokorttiveloituksissa ilmenneiden epäselvyyksien takia.

Kunnanhallitus on jo aiemmin päättänyt periä takaisin Vainiolle perusteettomasti maksettuja korvauksia yhteensä 1948,52 euroa.

Kunnanhallituksen mukaan kunnanjohtaja on laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan tekemällä matkalaskut useiden vuosien ajan toistuvasti huolimattomasti ja viiveellä.

Kunnanjohtajalle ei ole voinut olla epäselvää, että samasta työmatkasta ei voi laskuttaa sekä luottokorttiostoa että kilometrikorvauksia, kunnanhallitus toteaa päätöksessään.

Petäjävedellä matkalaskujen tarkastamiskäytäntöihin on tapauksen myötä tehty myötä tarkennuksia. Kunnanhallitus kuitenkin korostaa, että lähtökohtaisesti erheellisen laskun laatija on pidettävä vastuussa omasta toiminnastaan.

Kunnanhallitus päätti myös julistaa Petäjäveden kunnanjohtajan viran haettavaksi. Vainio on irtisanoutunut tehtävästä tultuaan valituksi Raision kaupunginjohtajan virkaan.

Vainion virkasuhde Petäjäveden kuntaan päättyy marraskuussa.

Lue lisää:

Petäjävesi pui jälleen väistyvän kunnanjohtajan matkalaskuepäselvyyksiä – kunta on käynnistämässä uuden johtajan haun

Petäjävesi maksoi kunnanjohtajan matkalaskutarkastuksesta lähes 6000 euroa

Petäjäveden kunnanhallitus päätti: kunnanjohtajalta peritään kaksituhatta euroa liikaa maksettuja etuisuuksia

Petäjäveden kunnanjohtajan matkalaskujupakan käsittely jatkuu – kunnanhallituksen puheenjohtaja: "En ota tässä vaiheessa kantaa mahdollisiin seuraamuksiin"

Eero Vainio siirtyy Petäjävedeltä Raision kaupunginjohtajaksi

Raisio pysyy demarikomennossa – Eero Vainiosta uusi kaupunginjohtaja

Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio: "En ole harkinnut eroa laskutusjupakan takia"