Lapissa on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa, kaksi Kittilässä ja yksi Kolarissa. Tartunnan saaneet ovat kotihoidossa ja heidät on asetettu eristykseen.
Testitulokset tulivat viime viikonloppuna.
Kolarin tartunnalle altistuneita on noin 40. Kolarin kunnan mukaan heidät on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.
– Kittilän tartunnoille altistuneita on ainakin 19 , mutta heitä saattaa olla enemmänkin, sanoo infektioylilääkäri Markku Broas Lapin sairaanhoitopiiristä.
Broaksen mukaan toinen Kittilän tartunnoista on lähtöisin pääkaupunkiseudulta, mutta kahden muun uuden tartunnan lähdettä ei tiedetä.
Broas sanoo, että koronavirustilanne on Lapissa edelleen suvantovaiheessa, vaikka yksittäisiä tartuntoja on tullut tietoon kesän jälkeen.
Lapissa on todettu tähän mennessä yhteensä 278 koronavirustartuntaa.
Edellisen kerran koronaa todettiin Kolarissa ja Kittilässä viime huhtikuussa.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.
KORJATTU: Otsikkoa, Kittilässä on kaksi, ei kolme uutta koronatapausta