Lontoossa poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen lauantaina sen jälkeen kun poliisi alkoi hajottaa keskustaan kerääntynyttä mielenosoitusta. Poliisin mukaan aukiolle pakkautuneet mielenosoittajat eivät suostuneet noudattamaan turvaväli- ja kasvomaskisääntöjä, eli käytännössä niitä koronarajoituksia, joita he olivat kokoontuneet vastustamaan.

Ainakin 16 ihmistä on pidätetty. Yhdeksän poliisia loukkaantui nujakoissa, kertoo uutistoimisto Reuters. Poliisin mukaan väkivaltaisuuksiin osallistui vain pieni määrä mielenosoittajista.

Lontoon keskustaan Trafalgarin aukiolle kokoontui lauantaina tuhansia mielenosoittajia vastustamaan koronviruksen leviämiseksi asetettuja liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia.

Britannian pääministeri Boris Johnson kiristi rajoituksia viime viikolla pahenevan koronatilanteen takia. Johnsonin mukaan ihmisten tulee nyt työskennellä kotoaan, mikäli se on mahdollista. Pääministeri myös määräsi pubit ja ravintolat sulkemaan ovensa iltakymmeneltä. Myös kasvomaskin käyttöpakkoa on korostettu, ja sääntöjen noudattamatta jättämisestä voi seurata sakot.

Uutistoimisto AP:n mukaan kokoontumisrajoitus on säädetty kuuteen henkilöön, mutta sääntö ei koske protesteja, mikäli mielenosoituksen järjestäjät toimittavat erillisen riskiarvion tapahtumasta ja noudattavat turvavälejä ja muita koronasääntöjä.

Tämä ei silti kaikkien mielestä ole tarpeeksi, esimerkiksi Skotlannin kansallispuolueen puheenjohtaja Nicola Sturgeon kielsi kotitalouksilta vierailut toisiin kotitalouksiin.

Britanniassa valmistellaan paraikaa myös erillistä Covid-19-lainsäädäntöä. Osa lainsäätäjistä on arvostellut Britannian hallintoa rajoitustoimien käytöstä ilman parlamentaarista hyväksyntää.

Mielenosoittaja: "Olemme kyllästyneet vapautemme rajoittamiseen"

Lontoossa Trafalgarin aukiolla lauantaista mielenosoitusta seurannut Metropolitanin poliisi on kehottanut mielenosoittajia noudattamaan turvavälejä. Mediatietojen mukaan suurimmalla osalla ei ole yllään kasvomaskia.

Mielenosoituksessa puheenvuoroja pitäneet ihmiset kiistivät olevansa salaliittoteoreetikkoja. He sanoivat puolustavansa sananvapautta ja ihmisoikeuksia.

Yksi heistä, Dan Astin-Gregory, sanoi uutistoimisto AP:lle tiedostavansa pandemian aiheuttamat uhrit. Hän pitää silti vastatoimia ylimitoitettuina taudin aiheuttamaan uhkaan nähden.

– Olemme väsyneitä pelonlietsontaan ja faktojen vääristelyyn. Olemme kyllästyneet vapautemme rajoittamiseen, Astin-Gregory sanoi mielenosoituksessa pitämässään puheessa AP:n mukaan.

Britanniassa on eniten Euroopassa koronavirukseen kuolleita. Uutistoimisto Reutersin mukaan 41 936 on kuollut tautiin. Keväällä tilanne oli äärimmäisen paha – huhtikuussa kuolemia kirjattiin päivittäin noin 900, nyt vastaava luku on noin 30.

Britannian tilastoviraston datan mukaan kuluneella viikolla uusia tartuntoja on kirjattu päivittäin keskimäärin 9 600.

Lue myös:

Englanti kiristää koronarajoituksia – Ravintolat ja pubit kiinni aikaisemmin, ihmiset etätöihin, kovat rangaistukset rikkureille

Britannia on toisen koronasulun kynnyksellä – Terveysministeri pyytää ihmisiä noudattamaan sääntöjä