Suomikaan ei voi välttyä hybridiuhalta
Hybridiuhat ovat kansainvälisen politiikan arkipäivää. Näin arvioi Teija Tiilikainen, joka johtaa Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskusta.
Hybridiuhka tarkoittaa sitä, että jossakin maassa aiheutetaan esimerkiksi vahinkoa, epävarmuutta tai epävakautta.
Keinoja ovat esimerkiksi valheellisen tiedon levittäminen, erilainen painostaminen tai hyökkäykset tietoverkkoon.
Tiilikainen sanoo, että tilanne on sekava juuri nyt, kun USA:ssa on pian presidentinvaalit. Vuoden 2016 vaaleista tiedetään, kuinka Venäjä vaikutti verkossa Donald Trumpin puolesta. Trump valittiin presidentiksi.
Tiilikainen painotti, että hybridiuhat uhkaavat myös Suomea.
Tiilikainen oli vieraana Ylen Ykkösaamussa lauantaina.
Kotitalouksien vauraus lisääntyi
Suomalaisten kotien nettovarallisuus kasvoi nopeasti viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Nettovarallisuus tarkoittaa varallisuutta, kun kotitalouden varoista on vähennetty velat.
Kotitalouksilla oli rahoitusvaroja eli esimerkiksi käteistä rahaa, osakkeita ja rahasto-osuuksia melkein 332 miljardia euroa.
Muita varoja oli yli 506 miljardia. Muita varoja ovat esimerkiksi asuinrakennukset ja maa.
Vuoden aikana rahoitusvarat kasvoivat yli 27 miljardia euroa ja muut varat liki 18 miljardia.
Samaan aikaan kotitalouksilla on entistä enemmän velkaa.
WHO varoittaa koronasta
Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa koronakuolemista. Määrä voi nousta koko maailmassa jopa yli 2 miljoonan, jos tartuntoja ei pidetä kurissa.
Johns Hopkins -yliopisto kertoo, että koronakuolemia on tähän mennessä kirjattu maailmalla jo melkein miljoona.
WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus torjuu väitteitä siitä, että virus on tullut laboratoriosta.
Pääjohtaja sanoo, että tutkimuksen ja tieteen perusteella virus on peräisin luonnosta.
Suomessa on raportoitu 93 uutta koronavirustartuntaa
Juha Mieto sai patsaan
Hiihtäjälegeda Juha Miedon patsas on paljastettu. Se paljastettiin lauantaina Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla. Mieto on kotoisin Kurikasta.
Legenda-nimisen patsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Pekka Jylhä.
Mieto voitti 9 hiihdon arvokisamitalia.
Kuuluisin tappio oli Lake Placidin talviolympialaisten 15 kilometrin kilpailu vuonna 1980. Mieto hävisi Ruotsin Thomas Wassbergille vain 1 sadasosasekunnin.