Hämeen ammattikorkeakoulun Riihimäen kampuksen opiskelijalla on varmistunut koronavirustartunta. Kolme muuta opiskelijaa on määrätty karanteeniin.

Sairastunut opiskelija osallistui opetukseen noin kuudenkymmenen muun opiskelijan kanssa auditoriossa keskiviikkona 16. syyskuuta aamupäivällä. Kaikkia auditoriossa samaan aikaan olleita kehotetaan seuraamaan oireitaan ja hakeutumaan koronatestiin lievienkin oireiden myötä.

Vain kolme muuta opiskelijaa määrätään karanteeniin, koska auditoriossa noudatettiin turvavälejä.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoi aiemmin tänään uudesta COVID-19-tartunnasta Riihimäen seudulla. HAMK kertoi myöhemmin kyseessä olevan koulun Riihimäen kampuksen opiskelija.

Tartunta on peräisin uudesta tartuntaketjusta, jonka alkuperä on epäselvä. Altistuineita on sairaanhoitopiirin mukaan vain muutama.

Keskiviikon ja torstain aikana todettiin myös kaksi muuta tartuntaa. Ne liittyvät aiempien tartuntaketjujen lähikontakteihin.

Kanta-Hämeessä on nyt todettu koko epidemian aikana yhteensä 168 tartuntaa. Maakunnassa on siirrytty koronan kiihtymisvaiheeseen, ja maskisuosituksia on kiristetty.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kanta-Hämeessä