Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Essoten alueelta on löytynyt perjantaiaamuna kaksi uutta koronatartuntaa. Molemmat uudet positiiviset koronatestin tulokset liittyvät aiemmin havaittuihin tartuntaketjuihin, eikä uusia altistumisia ole tullut tietoon.
– Viikonloppu ja ensi viikon alkupuoli kertovat paljon siitä, onko viimeisimmästä tartuntaryppäästä tautia päässyt leviämään väestössä laajemmin, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Seppälän mukaan toistaiseksi tähän ei ole ollut viitteitä, mutta taudin itämisaika merkittävimmistä altistuksista on vielä menossa,
Essote suosittelee Mikkelin alueelle viikonlopuksi, että ravintolat rajaavat aukiolonsa enintään kello 24.00 saakka. Samoin suositellaan myös välttämään suurten väkimäärien kokoontumisia ja mahdollisen juhlimisen rajaamista pieniin porukoihin. Luonnollisesti turvavälejä suositellaan pidettäväksi kaikkiin niihin, jotka eivät kuulu samaan perheeseen.
Maskisuositus on Essoten alueella voimassa aiemmin annetun ohjeen mukaisesti eli maskeja suositellaan käytettäväksi esimerkiksi joukkoliikenteessä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää sekä koronatestiin mentäessä.