Lumon Areenan tilojen käyttöä rajoitetaan koronaviruksen takia Kouvolassa.
Perjantaista alkaen tilat ovat ainoastaan ohjattujen ryhmien käytössä etukäteen tehtyjen varausten perusteella.
Jäähallin kuntosalit ovat suljettuina kausikorttilaisilta vuoden loppuun asti. Kuntosalikortin jo lunastaneet voivat käydä kaupungin uimahallien sekä Kuusankosken Urheilutalon ja Kuusankosken kalliosuojan kuntosaleilla.
Juoksuratojen ja kaukalon maksuttomat yleisövuorot on peruttu lokakuun loppuun saakka. Yleisöluisteluvuorot muissa jäähalleissa jatkuvat.
Lisäksi Lumon Areenalle kulkua rajoitetaan, ja jatkossa sisälle pääsee ainoastaan sähköisellä avaimella. Kaupunki ohjeistaa vuoron varanneita ryhmiä avainten kuittauksesta ja käytöstä.
Rajoitukset ovat tilapäisiä ja kaupunki pyrkii palaamaan normaaliin tilanteeseen heti kun se on mahdollista.
Rajoituksilla pyritään ennakoimaan ja ennaltaehkäisemään koronaviruksen leviämistä.