Keväällä koronaepidemian takia pidetty etäkoulu kasvatti oppilaiden välisiä tasoeroja ja on tuonut osalle koululaisia vaikeuksia sopeutua uudelleen alkaneen lähiopetuksen rutiineihin.

Erityistuella kunnat pystyvät palkkaamaan lisää opetushenkilökuntaa ja nostamaan tukiopetuksen tuntimäärää.

Suurimpia tuensaajia ovat luonnollisesti suurimmat kaupungit. Lapissa Tornio sai 340 000, Kemi 440 000 ja Rovaniemi 451 000 euroa.

Perusopetukseen suunnattu lisäraha on kunnille enemmän kuin tervetullutta.

– Kyllä se on tullut tarpeeseen. Poikkeusolot ovat näkyneet muun muassa niin, että koulurutiinit on osalla oppilaista olleet hakusessa sen jälkeen, kun on palattu lähiopetukseen. Me olemme palkanneet avustuksen myötä yli 20 opettajaa, koulunkäynninohjaajaa ja opinto-ohjaajan, Rovaniemen kaupungin koulutuspalvelujen palvelualuepäällikkö Kai Väistö sanoo.