Lapin sairaanhoitopiiri on saanut syyskuun alussa kaksi uutta tartuntatautilääkäriä. Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas vahvistaa hyvän uutisen.
– Meillä on ollut semmonen onni, että olemme saaneet infektiolääkäreitä lisää. Meillä on kokonaisvahvuus tällä hetkellä kolme infektiolääkäriä ja sitten erikoistuva infektiolääkäri. Olemme voineet lähes kaksinkertaistaa tavanomaisen miehityksen, Broas kertoo.
Broaksen mukaan vahvistuksen ansiosta yksi infektiolääkäri voidaan vapauttaa koronantorjuntatyöhön ja kuntien tukemiseen.
Tartuntojen mahdollinen kiihtyminen ja näytteenotto kasvattavat tarvetta lisätä myös hoitajien määrää. Broas kertoo, että hoitajapuolella on tällä hetkellä kolme hygieniahoitajan virkaa käytössä.